Admin

Uusien koulujen rakentamisen ympärillä riittää mielipiteitä ja kuhinaa. On syytä joskus pysähtyä laajemmin miettimään, että mitä koululle oikeastaan tapahtuu, kun se saa purkutuomion. Tässä ajankohdassa samanaikaisesti tapahtuu lukuisia asioita, jota täytyy tehdä tai ottaa haltuun. Valmistellaan muuttoa pois ja toteutetaan tavaroiden inventaariot ja koulun tyhjennys. Suoritetaan muutto. Aloitetaan 2,5 vuoden suunnittelutyö. Uusia tiloja täytyy osata suunnitella vuosikymmeniksi eteenpäin. Edelleen omaksutaan uuden opetussuunnitelman vaatimuksia ja uuden opettajuuden löytymistä yhteistyön syventämisellä ja lähikouluperiaatteella. Yritetään oppia pois totutuista tavoista (yksintekemisen mallista) tehdä koulutyötä. Samaan aikaan aloitetaan väistövuosien suunnittelutyö. Yritetään sopeutua väistötiloihin, jotka voivat muuntua joka lukuvuosi. Pahimmillaan koulu pirstaloituu viiteen eri taloon, osa eri kaupunginosiin. Samaan aikaan koulun yhteisöllisyyden ja yhtenäisyyden ylläpitäminen vaikeutuu. Pitäisi pystyä suunnittelemaan yhdessä uutta koulua, koska hyppäys uusiin tiloihin vaatii myös hyppäystä pedagogiikan kautta eteenpäin uuteen aikakauteen. Suunnitellaan myös koulujen ja päiväkotien yhdistymisen kulttuuria. Koko toimintakulttuuri rakennetaan alusta ja johtamisjärjestelmäkin menee uusiksi kampuksen mukaiseksi. Tiloihin sopeutuminen vaatii uusia pelisääntöjä, jotka rakennetaan etukäteen. Tarvitaan myös muutto väistötiloista uuteen rakennukseen. Kaiken näiden vaatimusten keskellä täytyy selviytyä myös normaaliarjen pyörittämisestä juuri meneillään olevana lukuvuotena.

Koko projekti purkutuomiosta tasaiseen arkirutiiniin kestää vähintään 6 vuotta, jossa puolivälissä tapahtuu muutto uusiin tiloihin. Uusi kampus tarvitsee siihen kouluttautuneen ja sitoutuneen henkilökunnan. Vanhoja valtarakenteita joudutaan monesti purkamaan. Jos henkilökunta on kovin erimielistä keskenään, osa henkilökunnasta vaihtuu. Uusi koulu hakee henkilökuntaansa koko 6 vuoden ajan joka vuosi kohti tasapainoa. Tarvitaan jatkuvaa mentorointia, perehdyttämistä, kouluttautumista ja yhdessä tekemistä. Kehittäminen on asioiden ja toimintakulttuurin eteenpäin viemistä pala kerrallaan. Rekrytointia tehdään koko ajan uuden koulun vaatimuksilla.

Perusopetuksen johto määrittelee raamit, että millaisia kouluja kaupunkiin rakennetaan. Rehtorilla täytyy olla vahva visio siitä, että mihin se johtaa arjen työssä, koska hän joutuu luotsaamaan porukkaa yksityiskohtaisempiin raameihin koko perusopetuksen tavoitteiden kautta. Vaaditaan uusia innovaatioita ja kaikkien (henkilökunta, lapset, vanhemmat, kaupunkilaiset) osallistamista kehittämiseen. Koulun ammattilaisetkaan eivät ole aina yksimielisiä siitä, että miten uutta pedagogiikkaa rakennetaan. Uudet asiat vaativat monesti rohkeaa heittäytymistä ja kokeilukulttuuria. Koulu on parhaimmillaan jatkuva toisilta oppimisen yhteisö, jossa uskalletaan kehittää ja kokeilla.

Uuden koulun rakennusprosessi ei todellakaan ole ihan yksinkertainen asia vaan aikamoinen yhtälö lyhyessä ajassa. Syvällisiin keskusteluihin jokaisesta pienestä nippeliasiasta ei riitä aika koko henkilökunnan kanssa, vaikka siihen onkin pyrkimys. Kolme vuotta valmistautumista ja kolme vuotta asettautumista uusiin tiloihin ja uuteen toimintakulttuuriin vaatii paljon ja monessa asiassa voidaan myös mennä välillä harhaan. Onneksi harhaa voidaan aina parantaa jälkeenpäinkin. Tilanne vaatii myös keskeneräisyyden sietokykyä. Kaikki ei voi tapahtua yhdessä kesässä. Olisi ehdottomasti hyvä, jos sama rehtori veisi koko projektin läpi alusta loppuun saakka. Tällöin ajatus säilyy, vaikka osa porukasta vaihtuukin.

Korona ei ole suinkaan helpottanut asioiden sujumista. Meillä on onneksi osaava ja hyvin ammattitaitoinen henkilökunta, joka varmasti hakee kouluihin juurikin rauhaa, struktuuria, yhteisöllisyyttä, kiireetöntä arkea sekä aitoa ja välittävää läsnäoloa. He kyllä tietävät mitä lapsi tarvitsee.

Näin vaalien alla huomaan sitä, että poliitikot ryntäilevät puolustamaan isojen kuohujen keskelle suurta väkijoukkoa äänisaaliin toivossa. Unohtuu itse asia, kun jää levy päälle vuosiksi. Jos joku koulu on vaikeuksissa välillä, niin eikö olekin hyvä, että sitä autetaan eteenpäin?

Tarja Edry, KM, rehtori, valtuutettu
Järvenpään Keskustan puheenjohtaja
Keskustan sivistyspoliittisen ryhmän jäsen

Vuonna 2018 Järvenpäässä tehtiin päätöksiä uudesta kouluverkkoratkaisusta. Päätettiin rakentaa isoja kouluja, koska konsultti Laesterä kävi vakuuttamassa poliitikkoja niiden taloudellisuudesta. Puhuttiin, että oppilaskohtaiset kustannukset sekä toiminnan järjestämisen että kiinteistökustannusten osalta olivat edullisemmat. Selvityksen alussa laadittiin 3 kouluverkkomallia. Kuitenkin jo alkumetreillä jatkotarkastelusta jätettiin pois pienten yhtenäiskoulujen verkko, jota ehdotin.

Tuon uudestaan esille tuolloin kirjoittamani lehtikirjoituksesta osan: ”Ehdottaisin pienempien yhtenäiskoulujen verkkoa eri kaupunginosiin Järvenpäähän ratkaisuksi. Oppilaiden eri asuinalueiden lähikoulussa oppilaantuntemus säilyisi eskareista peruskoulun loppuun saakka. Yhtenäiskoulussa näitä nivelvaiheen haasteita pystytään hoitamaan paljon helpommin. Oppilaantuntemus säilyy ja vanhemmat ovat jo ennestään tuttuja, kun koulu ei vaihdu. Opettajat ovat jo nyt suurelta osalta kaksoiskelpoisia, eli he voivat opettaa oppiaineita sekä ylä- että alakoulussa. Miksipä tätä ei hyödynnettäisi?

Mielestäni on täysin järjen vastaista, että olemme sijoittaneet koko Järvenpään kaupungin teinit hormonimyrskyineen vain muutamiin kouluihin. Siksipä rakentaisin Järvenpäähän pikkuhiljaa koulu kerrallaan yhtenäiskoulujen verkon koko kaupunkiin niin, ettei enää jatkossa mistään koulusta syötetä oppilaita toiseen kouluun yläkoulun puolelle. Kouluverkko pitäisi rakentaa 2-3-sarjaisista yhtenäiskouluista, jolloin koko koulun oppilasmäärä liikkuisi maksimissaan n. 600 oppilaassa”.

Mielestäni tämä on nyt asia, missä täytyy olla näkökykyä jopa 50 vuotta eteenpäin. Ei ole yhdentekevää, millainen kouluverkko meillä on tulevaisuudessa. Täytyisi muistaa, että oikeanlaisella kouluverkolla on suurta vaikutusta lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn sekä siitä syntyviin huimiin kustannuksiin. Huomioidaanko tätä nyt jatkossa?

Kouluverkkosuunnittelussa lähtökohta pitäisi olla Järvenpäässäkin lapsilähtöisyydessä ja pedagogiikassa lapsivaikutusten arvioinnin kautta. Näin pystyttäisiin vaikuttamaan lasten ja nuorten kasvavaan syrjäytymiseen ja lastensuojelun kuluihin sekä Järvenpäässä nuorten keskuudessa kasvaviin huume- ja päihdeongelmiin. Kouluterveyskyselyissä kasvaviin vakaviin huoliin tulisi vastata ja kouluverkkoratkaisulla niihin pystyttäisiin vastaamaan, jos halua löytyy.

Jatkossa kannattaisi miettiä seuraavaa: Saavatko Järvenpään perheet tasapuolista koulupalvelua uudessa kouluverkossa? Säilyykö oppilaan ja kodin tuntemus läpi perusopetuksen? Saako jokainen lapsi käydä lähikoulua omassa kaupunginosassaan turvallisilla koulumatkalla ja tarvittavalla tuella? Onko kaikilla lapsilla tasapuolinen pääsy yhtenäiskouluun? Vastaako suunnitelma koulushoppailun vähentämiseen, mitä nytkin jo tapahtuu?

Nyt olisi tuhannen taalan paikkaa miettiä kouluverkkoratkaisu perusteellisemmin uusiksi hyvällä pedagogisella yhteissuunnittelulla ammattilaisten kanssa yhdessä. Tutkimukset tukevat kritiikkiä liian suurille kouluille. Professori Liisa Keltinkangas-Järvisen mukaan koulun kattokoko alkaa olla 600:ssa oppilaassa. Sen suurempia ei tarvitsisi rakentaa. Hyvä koulu rakennetaan yhteisöllisyys ja pedagogiikka edellä. Suomen Keskusta haluaa, että lapset ja nuoret saavat opiskella rauhallisessa, viihtyisässä ja turvallisessa oppimisympäristössä lähikouluperiaatteella.

Tarja Edry, KM rehtori, valtuutettu
Järvenpään Keskustan pj
Suomen Keskustan sivistysryhmän jäsen

Me suomalaiset pärjäämme hyvällä kasvatuksella, laadukkaalla koulutuksella, korkealla osaamisella ja sivistyksellä. Tämä on kaiken hyvinvointimme perusta. On tärkeää kiinnittää huomiota lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointiin, arjen turvallisuuteen ja syrjäytymisen vaaroihin. Tällä hetkellä lasten ja nuorten syrjäytymisen kuluihin käytetään vuosittain rahaa useampia miljardeja. Rahallisesti paikkailemme ja sammuttelemme tulipaloja sieltä täältä ja yritämme kehittää perheiden tukimuotoja, mutta keskitymmekö oleellisten asioiden etsintään?

Yhteiskunnallisessa ja kunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa on päästävä kiinni lasten ja nuorten syrjäytymisen juurisyihin. Niistä puhutaan erittäin vähän. Syitä on paljon määrällisesti. Niistä voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Ne jakaantuvat yhteiskunnallisiin, kunnallisiin ja kasvatuksellisiin asioihin. Vain juurisyihin puuttumalla saamme huolestuttavaa kehitystä kääntymään pysyvästi toiseen suuntaan.

Rehtorina olen huolissani henkilökunnan jaksamisesta niin peruskouluissa kuin päiväkodissakin. Liian monet kokeneetkin opettajat työskentelevät uupumisen rajamailla. Liian moni uraa aloittava opettaja päättää jo ensimmäisten työvuosien aikana vaihtavansa alaa, koska työn raskaus tulee yllätyksenä.

Uupumuksen syitä on monia. Työkuormaan vaikuttavat lapsiryhmien suuret koot, vaatimusten kasvu, erityisen ja tehostetun tuen antamisen vaatimukset ja haastavat oppilaat, maahanmuuttajien opetus, uusien työtapojen ja oppimisympäristöjen oppiminen, yhteistyö haastavien vanhempien kanssa, sisäilmaongelmat, jne. Lista on loputon. Kaiken tämän lisäksi pitäisi pystyä tarjoamaan yhä yksilöllisempää työotetta jokaisen lapsen kanssa, että vaativia tavoitteita pystytään saavuttamaan. Jossain kulkee yhden ihmisen suorituskyvyn raja, oli hän sitten kuinka ammattitaitoinen tahansa. Yhä vaikeampaa on hymyillä sekä säteillä lämpöä ja positiivisuutta oppilaisiin uupumuksen keskellä. Sehän vaikuttaa suoraan lapsiryhmän ilmapiiriin.

Voitaisiin aloittaa siitä, että on laitettava perusta kuntoon, koska ilman hyvinvointia ei tule oppimista. Kunnon ravinto, riittävä lepo ja liikunta takaavat jaksamista. Ennaltaehkäisevässä matalan kynnyksen perhetuen kehittämisessä ennen ensimmäistä uhmaikää riittää edelleen tekemistä. Kasvatuksellisesti oikea suunta tulee varmistaa perheiden kanssa yhteistyössä ja tukea täytyy olla saatavilla, kun sitä tarvitaan. Nuorille tulee luoda näköaloja ja räätälöidä oppimisen polkuja jokaiselle henkilökohtaisesti. Kunnissa tulee pitää huoli siitä, että henkilökuntaa on riittävästi töissä lasten ja nuorten parissa.
 
Tarja Edry, rehtori
kaupunginhallituksen jäsen
eduskuntavaaliehdokas Järvenpään Keskusta

Suomi tarvitsee ikäihmisiä koskevien asenteiden vallankumouksen. Ikääntyneet eivät ole vain palveluiden, etuuksien ja toimenpiteiden kohde vaan yhteiskunnan tärkeä voimavara ja elämänkokemuksen lähde nuoremmille sukupolville.

Yksinäisyys ja turvattomuuden tunne ovat liian usein ikäihmisen ainoita kumppaneita. Haluaisin lisää yhteisöllistä ja monimuotoista asumista.  Siinä on mahdollista yhdistää kodinomainen asuminen, hoivapalvelut ja yhteisöllisyys. Ikääntyneiden kotihoidon riittävät henkilöresurssit on turvattava. Kotihoidon varaan ei saa jäädä liian huonokuntoisia ikäihmisiä. Tukipalveluiden on oltava riittävää ja hoitoon on päästävä viipymättä. Toivon, että 75 ikävuodesta lähtien ihminen kutsutaan säännöllisin väliajoin ikäkausi-neuvolaan.

Perhe- ja omaishoidon asemaa ikäihmisten hoidossa pitää vahvistaa. Työelämän pitää joustaa nykyistä paremmin omaishoidon tarpeisiin. Omaishoitajia on monessa eri elämäntilanteessa ja heidän tarpeensa vaihtelevat – toiselle oleellista on työn ja hoivan yhteensovittaminen, toiselle tuen taso, kolmannelle mahdollisuus lepohetkiin. Kaikki nämä pitää huomioida kehittämistyössä.

Omatoimisen asumisen jälkeen useimmille ikääntyneille tulee vastaan elämänvaihe, jolloin he tarvitsevat säännöllistä hoivaa ja tukea. Liian moni ei kuitenkaan löydä tarvitsemansa apua. Palveluita on kehitettävä niin, että ikäihmiset ja heidän omaisensa saavat ”yhdeltä luukulta” tarvitsemansa tiedon ja neuvonnan.

Etenkin yli 75-vuotiaiden köyhyysriski on kasvanut. Pienituloiset eläkeläiset ovat haavoittuvimmassa asemassa. Erityisesti pienimpiä eläkkeitä, eli takuueläkeitä, on korotettava. Vuosina 2017-2019 voimassa olleita kansaneläkkeiden ja eräiden muiden etuuksien indeksitarkastusten jäädytyksiä ei tulee enää jatkaa.

Suomi tarvitsee vanhusasiavaltuutetun rakentamaan yhä vanhusmyönteisempää yhteiskuntaa.
 
Tarja Edry, KM rehtori
kaupunginhallituksen jäsen, Keskusta
eduskuntavaaliehdokas

Jenni Marttinen kirjoitti inkluusiosta, joka alkaa Järvenpäässä ensi syksynä. Se on alkanut jo tänä syksynä. Tämän vuoden ekaluokkalaisia sijoitettiin jo lähikouluihin. Meille tuli uuden suunnan myötä myös toinen kokoaikainen erityisopettaja. Kiitos siitä!

Nykyinen erityisopetuksen malli on toimimaton ja epätasa-arvoinen. Tämän vuoksi kehitetään sitä joustavammaksi niin, että kaikki saavat tarvitsemansa tuen koulunkäyntiin. Kyse on siitä, että keskitetäänkö vai hajautetaanko omille lähikouluille. Onko oikein, että tällä nykymallilla ikätason erityisluokat täyttyvät jo heti ekaluokalta alkaen ja sen jälkeen ei enää vuosiin mahdu muita? Takaisin paluu normiluokkiin on ollut erittäin epätodennäköistä. Joissain ikäluokissa kaikki eivät erityisluokille mahdu. Oppilaat siis saavat eriarvoista kohtelua. Joku saa vahvemman tuen erityisluokalla ja joku jää kokonaan ilman, vaikka joka vuosi haku on päällä. Parhaimmillaan siis tietysti erityisluokasta on hyötyä erityisoppilaalle.

Onko oikein, että toimimattomassa erityisluokassa oppilaat silti eristetään olemaan keskenään. Välillä se voi olla melkoista kaaosta ja oikeanlaisen käyttäytymisen mallia ei löydy mistään. Voiko siis olla niinkin, että erityisluokka voi olla liian raskas vedettäväksi yhdelle opettajalle ja koulunkäynninohjaajalle. Kuka siinä eheytyy ja kuntoutuu?

Onko oikein, että erityisoppilaat eristetään omiin luokkiin? Mistä he saavat mallin, jonka kipeästi tarvitsisivat eheytyäkseen. Malli tulee saman ikäluokan oppilailta normiluokista. Niiden luokkien yhteyteen on tarkoitus rakentaa joustavaa erityistä tukea joko pienemmissä ryhmissä osittain tai yhteisopettajuuden kautta. Integroinnista on meidänkin koululla hyviä kokemuksia vuosien varrelta. Inkluusion resurssointi on tietysti katsottava, että se riittää joka koulussa jokaisella luokka-asteella.

Tietysti on oppilaita, jotka kuormittuvat ryhmän suuruudesta ja/tai tarvitsevat psykiatrista tukea kouluun eheytyäkseen. Heille edelleen järjestetäänkin omia luokkia, missä eheytyminen on mahdollista psykiatrisen tuen kera.

Hienoa, että lautakunta otti koppia kehoituksestani jalkautua kouluille katsomaan realismia. Tapaamisia on sovittu ja yhteistyö tulee toimimaan varmasti paremmin. Minäkin olen huolissani henkilöresurssien riittävyydestä tässä uudistuksessa ja mielestäni ainakin määräaikaisia työntekijöitä voitaisiin ottaa tässä muutosvaiheessa lisää turvaamaan uudistuksen onnistumista. Lopullinen rakenne saadaan maaliin vuosi vuodelta. Sen jälkeen voitaisiin tarkastella kokonaisuuden toimivuutta ja korjailla henkilöstöresurssien tarpeellisuutta.

Poliitikot olisivat voineet joulukuussa yhteistuumin lisätä tämän vuoden budjettiin lisäresurssia tälle uudistukselle. Sen sijaan nypättiin pois 4 määräaikaista erityisavustajaa päiväkodin puolelta. Ennaltaehkäisyä ei vieläkään ymmärretä poliitikkojen piirissä riittävästi. Tuki pitäisi olla kunnossa erityisesti varhaiskasvatuksen puolella, mutta tietenkin myös koulussa.
 

Jäin ihmettelemään joulun alla noussutta kohua koulun joulujuhlien järjestämisestä. Meidän koululla kerran joulukuvaelmassa oli muslimioppilaita Itämaan tietäjinä ja paimenina. Tietysti tätä oli edeltänyt kysymys kotiin, että saako olla mukana tässä uskonnollisessa näytelmässä. Muslimi-isä sanoi: ”Tottakai saa. Taivaassa meitä odottaa kuitenkin sama Jumala kaikkia.”
Tulee vaan mieleen, että kukahan tästä haluaa tehdä vaikeaa kouluissa? 25 vuoden koulussa työskentelyn kokemuksella tiedän, että vastaus tähän on suomalaiset, ei maahanmuuttajat.

Nämä traditiot ovat mielestäni suomalaista kulttuuriperintöä.En ymmärrä, miksi perinteitämme pitäisi vähentää kouluissa. Jos näin on, niin meidänhän pitäisi poistaa joululaulujenkin laulaminen, koska lähes jokaisessa joululaulussa kerrotaan Jeesuksesta.Olen yleisellä tasolla sitä mieltä, että maassa maan tavalla ja siihen on sopeuduttava. Täytyy muistaa, että jos perinteemme tai seurakunnan päivänavaukset kouluissa loukkaavat, niin koulu järjestää samanaikaisesti heille muuta toimintaa. Ei ole iso järjestelykysymys, jos yksi ryhmä lähtee kirkkovierailun sijasta esimerkiksi taidemuseoon.

Kouluissa on tärkeää opettaa suomalaista kulttuuria ja tapoja maahanmuuttajille. Samalla tietysti opetetaan kansainvälisyyskasvatusta suomalaisille ja kaikille. Tämä auttaa meitä ymmärtämään toisiamme ja sopeutumaan paremmin toistemme kanssa suvaitsevaisuuteen. Juuri Itä-Helsingin kouluissa sitä pitäisi juuri vaalia. Maahanmuuttajat ymmärtäisivät paremmin, että mihin maahan ovat tulleet ja miten näiden suomalaisten kanssa oppii tulemaan toimeen.

Pienten oppilaiden kanssa kotouttaminen on onnistunut meidän koulussa siten, että yksittäisiä maahanmuuttajia on sijoitettu eri luokkiin suomenkielisten ympäröimäksi. Alkuopetuksessa olemme suositelleet ja jopa hakeneet avustuksia siihen, että pienet lapset pääsevät neljän tunnin iltapäiväkerhoon vapaaseen leikkiin suomenkielisten ympäröimäksi. Näin kieli tarttuu parhaiten. Ilolla luen lehdestä entisistä maahanmuuttajaoppilaistamme, että ovat kirjoittaneet ylioppilaiksi.

Koulullani laulettiin edelleen ”Enkeli taivaan” joulujuhlassa ja lauletaan jatkossakin Suvivirttä niin kauan kuin laki kieltää.

Ilona Toivanen mainitsi K-U:ssa 16.1. huolensa opettajien jaksamisesta niin peruskouluissa kuin päiväkodissakin. Jaan ehdottomasti huolen hänen kanssa. Liian monet kokeneetkin opettajat työskentelevät uupumisen rajamailla. Liian moni uraa aloittava opettaja päättää jo ensimmäisten työvuosien aikana vaihtavansa alaa, koska työn raskaus tulee yllätyksenä.

Uupumuksen syitä on monia. Työkuormaan vaikuttavat lapsiryhmien suuret koot, uusi opetussuunnitelma ja sen vaatimukset, erityisen ja tehostetun tuen antamisen vaatimukset ja haastavat oppilaat, maahanmuuttajien opetus, suuret muutosvaatimukset työtapoihin uusien oppimisympäristöjen kautta, henkilökunnan sisäiset ristiriidat, koulun suuret toimintakulttuurimuutokset, yhteistyö haastavien vanhempien kanssa, sisäilmaongelmat, jne. Lista on loputon. Kaiken tämän lisäksi pitäisi pystyä tarjoamaan yhä yksilöllisempää työotetta jokaisen lapsen kanssa, että vaativia tavoitteita pystytään saavuttamaan. Jossain kulkee yhden ihmisen suorituskyvyn raja, oli hän sitten kuinka ammattitaitoinen tahansa. En ihmettele, että takaraivossa painaa monilla myös selviytymisen pelko kaikessa muutoksessa. Yhä vaikeampaa on hymyillä sekä säteillä lämpöä ja positiivisuutta oppilaisiin uupumuksen keskellä.

On oikein, että Järvenpäässä päätettiin nostaa esikouluopettajien palkkaa, mutta en olisi hyväksynyt sitä, että se johtaa käsien vähenemiseen kenttätyöstä. Ketään ei irtisanota, mutta määräaikaisten avustajien töitä osittain ei enää jatketa. Lautakunnan kannattaisi miettiä, että mistä se on pois. Kielellisiä vaikeuksia on lapsilla eniten, mutta ei niihin avustavaa henkilökuntaa hädässä palkata. Niitä palkataan turvallisuuden vaarantuessa. Pienetkin lapset voivat vahingoittaa itseään, toisiaan ja henkilökuntaa lyömällä, potkimalla, sylkemällä ja puremalla. Kiinnipitoihin joudutaan usein. Heille täytyy saada tukea. Kouluihin ja päiväkoteihin lisätään juuri näitä määräaikaisia hätäapuun, kun ei pärjätä.

Lautakunta on jakautunut kummeiksi kaikkiin kouluihin ympäri kaupungin. Olisi toivottavaa, että jalkaudutte katsomaan sitä realismia lasten ja henkilökunnan keskelle, niin osaatte tehdä oikeita päätöksiä.

Olen kaupunginhallituksen jäsen ja kaupungin työntekijä. Silti allekirjoitin tämän aloitteen kaupunginhallituksen luottamuksen mittaamisesta. Miksi?

Kuntalaisaloitteessa on virheellisiäkin tulkintoja ja kritiikin aiheita. Esimerkiksi olen äänestänyt Suvirannan puolesta ja pitänyt sitä kulttuuritekona. Myöskään yksittäisen virkamiestyön tekemisen arvostelu ei sovi tähän aloitteeseen. Olen silti sitä mieltä, että Järvenpään kaupunginhallitus on töpeksinyt vähän liian monissa päätöksissään tällä kaudella. Olen istunut kaupunginhallituksen kokouksissa lähes 8 vuotta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Jonkin verran on siis näkökulmaa siihen, että tämä kausi on mielestäni ollut erityisen kummallinen.

Olen kritisoinut ja nostanut esiin Vanhankylänniemen saunaprojektia, joka näyttää tällä hetkellä olleen erityisen henkilösidonnainen juttu. Ei päätöksenteon pitäisi mennä tällä tavalla. Perhelä-projektin etenemisen koukerot eivät olleet koko Keskustan ryhmän mieleen. Jotain olisi jo paljon aikaisemmin pitänyt tehdä toisin sopimusasioissa. Kaupunginjohtajan valintaprosessissakin oli omat kuvionsa, ennen kuin päästiin siihen, että valitaan ulkopuolelta. Kaupunkikehitysjohtajan valinta ilman avointa hakua ei mennyt ongelmitta. Valitus on vieläkin asiasta käsittelyssä. Palveluverkkoselvitys ei nauti luottamusta kaupunkilaisten silmissä ja aiheesta. Sen olisi voinut tehdä toisinkin. Osallistaen kaupunkilaisia ja ammattikuntaa. Nykyäänhän sitä lakikin vaatii.

Kaupunginhallituksen ja puheenjohtajan täytyisi ottaa näistä töppäyksistä vastuuta. Ei voida aina vedota siihen, että otetaanpa tämäkin oppimiskokemuksena. Jossain kulkee raja. Mielestäni raja on ylittynyt jo siinä, jos kaupunkilaisetkin aloittavat nimilistan keräämisen hallituksen epäluottamuksesta. Allekirjoittajia on paljon. Runsas allekirjoittajien joukko on nähtävä vakavana huolena. Tilannetta voisi helpottaa puhdistus, eli erotetaan koko hallitus ja kukin ryhmä tykönään miettii uudestaan kokoonpanoa.

Jo tämän päiväisen kouluverkkoasian jääviysselkkauksenkin vuoksi voisimme yhdessä aloittaa keskustelut ainakin siitä, että korkeimmissa puheenjohtajapesteissä ei enää jatkossa istu kaupungin työntekijät. Vaikka itse olenkin sitä mieltä, että sekin on persoonakysymys. Joku osaa erottaa politiikan ja virkamiestyön toisistaan. Joku taas ei osaa. Silti jo varmuudenkin vuoksi voisimme linjata, että korkeimmat poliittiset pestit eivät kuulu kaupungin työntekijöille. Menee liian helposti puurot ja vellit sekaisin joko tarkoituksella tai ilman. Tällaisia linjanvetoja on tehty muissakin kaupungeissa.

Politiikan ja virkamiestyön erottamista eivät osaa kaikki virkamiehetkään. Olen esim. istunut puhuttelussa tästäkin asiasta, että allekirjoitin tämän kaupunginhallituksen epäluottamusaloitteen. Mielestäni tämä on poliittinen asia.

Tämä aloite osoittaa kaupunkilaisten luottamuksen poliitikkoihin huomattavasti vajonneen. Aloite on varsin järeä mielenilmaus. Päätösesityksessä lukee: ”Kaupunginvaltuusto päättää niistä toimenpiteistä, joihin se katsoo olevan aloitteen perusteella aihetta”. Tämä lause antaa mielestäni Valtuuston puheenjohtajistolle oikeuden ohjata asiaa eteenpäin. Mikä on teidän kanta asialle?
Mielestäni asiaa on arvioitava sekä hallituksessa että valtuustossa itsearviointikeskustelun kautta. Tehdyistä johtopäätöksistä tulisi jatkaa miettimistä, että miten luottamusta voidaan vahvistaa. On arvioitava rehellisyyden nimissä, että onko tulevan kaupunginhallituksen valinnoissa keväällä 2019 otettava jotain opiksi. Keskustelua seurataan tiiviisti kaupunkilaisten keskuudessa ja sitä tullaan arvioimaan. Toivon, että se käydään asiallisesti ja vakavasti läpi.
 

Millainen on ihanteellinen koulu uuden opetussuunnitelman mukaisine vaatimuksineen? Yhtenäiskoulu 0-9 mahdollistaa lapsen ja kodin tuntemisen ilman katkoja (koulunvaihtoja). Saman katon alla toimivan henkilökunnan tulee tuntea oppilaat ja oppilaan tulee tuntea kaikki talon aikuiset. Tämä helpottaa huomattavasti yhteisöllisyyden rakentamista. Koulun henkilökunta puhaltaa yhteen hiileen ja yhteisistä pelisäännöistä pidetään kiinni. Henkilökunnalla täytyy olla mahdollisuus hioa toistensa kanssa päivittäin yhteisöllisyyttä ja ammatillista jakamista uusissa oppimisympäristöissä ja nopeassa muutostahdissa. Yhteisopettajuuden harjoittelu onnistuu parhaiten rinnakkaisluokkien kanssa.

Yläkouluikäisten keskittäminen isompiin laitoksiin näyttää jatkuvan. Murrosikäisten tukeminen onnistuisi parhaiten hajauttamalle heitä mahdollisimman moniin yhtenäiskouluihin, omien kaupunginosien lähikouluihin. Kouluverkkosuunnittelussa lähtökohta pitäisi olla Järvenpäässäkin lapsilähtöisyydessä ja pedagogiikassa. Näin pystyttäisiin vaikuttamaan lasten ja nuorten kasvavaan syrjäytymiseen ja lastensuojelun kuluihin sekä Järvenpäässä nuorten keskuudessa kasvaviin huume- ja päihdeongelmiin. Kouluterveyskyselyissä kasvaviin vakaviin huoliin tulisi vastata ja kouluverkkoratkaisulla niihin pystyttäisiin vastaamaan, jos halua löytyy.

Saavatko Järvenpään perheet tasapuolista koulupalvelua uudessa kouluverkossa? Säilyykö oppilaan ja kodin tuntemus läpi perusopetuksen? Saako jokainen lapsi käydä lähikoulua omassa kaupunginosassaan turvallisilla koulumatkalla? Onko kaikilla lapsilla tasapuolinen pääsy yhtenäiskouluun? Vastaako tämä suunnitelma koulushoppailun vähentämiseen, mitä nytkin jo tapahtuu? Vastaus näihin kaikkiin kysymyksiin on tyly EI.

Viisaus ei asu norsunluutornissa vaan yhteissuunnittelussa. Järvenpäässä tehdään liian pitkälle asioita kuuntelematta ja sen jälkeen on tosi vaivalloista perääntyä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää runnoa ja kiemurrella päätökset läpi väkisin. Nyt olisi ollut tuhannen taalan paikkaa miettiä kouluverkkoratkaisu perusteellisemmin uusiksi hyvällä pedagogisella suunnittelulla, koska koulut täytyy muutenkin sisäilmaongelmien vuoksi uusia tai remontoida. Miksi pedagoginen ajattelu jäi ohueksi? Siksi, että kouluverkkotyöryhmän suunnittelijoista 90% ei ole koskaan ollut töissä koulussa.

Tutkimukset tukevat kritiikkiä liian suurille kouluille. Professori Liisa Keltinkangas-Järvisen mukaan koulun kattokoko alkaa olla 600:ssa oppilaassa. Sen suurempia ei tarvitsisi rakentaa. Järvenpään keskustan alueelle rakennettavissa koulupalatseissa henkilökunnan määrä nousee sataan ja oppilasmäärät tuhanteen. Johtaminen vaikeutuu.

Tämän lisäksi en ymmärrä tuhlaamista. Bruttoneliöhinnat nousevat Suomen kalleimpien koulujen rakentamisen tasolle. Miksi? Toisella kädellä ollaan huolissaan velkaantumisesta, mutta toisella kädellä annetaan miljoonien valua koulupalatsien rakentamisessa. Vertailemalla lähikuntien koulurakentamista, olisimme saaneet erinomaisia yhtenäiskouluratkaisuja aikaiseksi huomattavasti pienemmillä bruttoneliöillä.

Itse en pääse valtuustossa puhumaan, koska olen kaupungissa rehtorina, mutta laittaisi asian uudelleen valmisteluun seuraavilla evästyksillä: rakentamiskustannuksissa on päästävä huomattaviin säästöihin verrattuna esitettyihin kustannuksiin sekä oppilaiden lähikouluperiaatetta mietitään uudelleen pienempien yhtenäiskoulujen rakentamisen ja moduuliratkaisujen kautta. Toivon valtuutetuilta viisaita päätöksiä asian ympärillä.

On aika saada sosiaali- ja terveysuudistus eteenpäin, koska koko prosessin aikana on kuultu satoja asiantuntijoita. Uudistuksen tulisi olla voimassa 2021 alusta. Aikataulu on kunnianhimoinen ja kireä, mutta mahdollinen. Valitettavasti monilla on ollut voimakas poliittinen intressi jarruttaa prosessia.

Kaikkien on syytä pohtia, että mikä on kansalaisille parasta. Nykyiset peruspalvelut ovat päässeet rapautumaan ja terveyskeskusten taso koetaan paikoin niin huonona, että niistä puhutaan monilla paikkakunnilla arvauskeskuksina. On tiedetty jo pitkään, että nykyjärjestelmä on tiensä päässä. Suurella osalla Suomen kunnista ei ole mahdollista taloudellisesti selviytyä laadukkaan peruspalvelun järjestämisestä.

Sote-uudistuksen tekeminen on ollut jo lukuisia vuosia välttämätön ja kiireellinen asia ja on sitä yhä. Uudistus on niin iso, ettei se tule koskaan kerralla valmiiksi. Seuraava hallitus sitten jatkakoon sen kehittämistä. Jos aloitamme koko suunnittelun alusta, vuosia menee hukkaan, rahaa palaa ja viivyttelystä kärsivät lopulta ihan tavalliset kansalaiset. Siis syyt eivät viivyttelemällä häviä. Tällä välin yksityistäminen vaan kiihtyisi ja kustannukset jatkaisivat huimaa kasvuaan. Tätä kehitystä en halua tukea.

Hallituksella on nyt malliin hyvä pohja millä edetään. Ensi kaudella kehitellään lisää. Uskon niin, että kansa arvostaa enemmän rakentamista kuin jarruttamista.

Järvenpään kaupunginhallituksessa päätettiin JYK:n rakentamisesta ”suurkouluksi”. Yritin palauttaa asiaa uudelleenvalmisteluun kahdesta syystä. Valitettavasti en saanut kannatusta. Ensinnäkin mielestäni koulun rakentaminen tulee yksinkertaisesti aivan liian kalliiksi. 49 miljoonalla pitäisi pystyä rakentamaan jo 2 pienempikokoista yhtenäiskoulua kaupunkiin. Hinta huitelee Espoon lippulaivan luokassa, jota on kritisoitu aiheestakin liian hulppeaksi ja se rakennettiin vielä vaikeissa olosuhteissa. Kinnarista piti tulla Suomen paras koulu 32 miljoonan hintalapulla. Nyt mennään sen edelle.

Toiseksi, ollaanko me aivan varmoja siitä, että yli tuhannen oppilaan ”suurkoulujen” rakentamisella saamme lasten ja nuorten syrjäytymisen nousevat käyrät kääntymään laskuun? Ollaanko me aivan varmoja siitä, että kouluterveyskyselyjen tulosten iso huoli Järvenpäässä saadaan kuntoon tällä rakentamisella? En usko näihin. Ehdottaisin pienempien yhtenäiskoulujen verkkoa ratkaisuksi. Oppilaiden eri asuinalueiden lähikoulussa oppilaantuntemus säilyisi eskareista peruskoulun loppuun saakka.

Miljoonia vilisee, mutta mihin me olemme oikeasti näin suuria verorahoja laittamassa, koska samalla yritetään saada lapsia mahtumaan mahdollisimman paljon muutamiin ”suurkouluihin”. Onko tämä lasten etu? On aihetta kysyä, meneekö hienojen seinien rakentaminen lasten edun ja pedagogisen ajattelun edelle? Lapsivaikutusten arviointi on myös tekemättä.

Kaupunginhallitukseen on tuotu nyt päätettäväksi yksittäisten koulujen rakentamiseen liittyviä pykäliä; Kinnari ja JYK. Kokonaisuutta koko kaupungin kouluverkosta ei ole päätetty. Miksi päätetään suurta asiaa yksi koulu kerrallaan? Tällä tavalla sidotaan päättäjien mahdollisuutta päättää koko kouluverkkoasiasta jollakin toisella tavalla. Toivottavasti edes valtuustoon tuodaan päätettäväksi ensin koko kouluverkkoasia ennen yksittäisten koulujen rakentamispäätöksiä.

Uutinen siitä, että siviilipalvelukseen hakeudutaan yhä useammin kesken varusmiespalvelun, herättää hämmentäviä ajatuksia. Kyse ei ole siis vakaumuksellisesta hakeutumisesta siviilipalvelukseen. Onko kyse sitten kasvatuksellisesta asiasta tai jostain muusta?

Syitä on varmankin useita. Epäilenpä, että oman alan paikan löytyminen siviilipalveluksesta on vain jatkoa sille, että armeija halutaan lopettaa kesken. Paikkaa haetaan varmasti kuumeisesti koko kotiväen avustuksella, kun alkaa näkyä, ettei armeijasta tulekaan mitään. Olisihan paikkaa muuten etsitty jo ennen armeijaan menemistä.

Olisikohan niin, että terveydelliset syyt liittyvät myös osittain kasvatuksellisiin syihin. Fysiikka ei kestä kaikilla enää normaalia rasitusta istuvan elämäntavan vuoksi, kun lapsuus ja nuoruus on vietetty kuvaruuduilla. Niin armeijasta kuin koulustakin on kuulunut jo pitkään, että lasten ja nuorten fyysinen kunto on heikentynyt. Oikealla kasvatuksella olisi varmasti voitu tukea myös käyttäytymisen- ja mielenterveyden häiriöitä, jotka nousivat myös yleisimmiksi syiksi armeijan keskeyttämiselle.

Koulussa näkyy se, että oppilaiden sinnikkyys ja ponnistelemisen taito ovat monilta hukassa. On totuttu saamaan liian helpolla asiat valmiina käteen. Siitä seuraa se, että lyödään hanskat tiskiin helpommin heti kun eteen tulee vastoinkäymisiä. Asioita tehdään monesti silloin liiaksi mukavuudenhalu edellä. Armeijassakin saattaa tulla heti ensimmäisinä kuukausina vähän ”äitiä ikävä”. Kokeillaan kepillä jäätä, että joskohan saisin tulla kotiin, kun täällä ei olekaan mukavaa. Myös auktoriteetin sietämisen kyvyllä on vaikutusta lopputulokseen. Vanhempien asenne asiaan voi olla, että pysyt siellä, koska armeijasta kasvaa miehiä. Toisenlaisella asenteella sinne soitellaan, että oliko viime yönä tyyny hyvin. Tämän lisäksi asenteeseen vaikuttaa surullisen kovasti se, mikä on kavereiden mielipide armeijan suorittamisesta.

Vanhemmuuden yksi tärkeä tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä. Niistä suoriutumistahan täällä jokainen elämässään joutuu kestämään. Armeijakin on helpompaa, kun sinnikkyyttä on jo lapsesta asti opeteltu.

Ennen kuin lyödään päätöksiä kouluverkkorakentamisessa lukkoon, kannattaisi miettiä miksi Suomeen on noussut viimeisten vuosikymmenten aikana yhtenäiskouluja kuin sieniä sateella? Viime vuosina niitä on alettu rakentaa avoimilla oppimisympäristöillä, mitä uuden opetussuunnitelman henkikin edellyttää. Siten pystytään rakentamaan uusilla työtavoilla ja uudella toimintakulttuurilla oppilaille yhä yksilöllisempiä oppimisen polkuja. Uusien työtapojen käyttö henkilökunnalle mahdollistuu. Tämän kautta pääsemme tukemaan paremmin oppilaan eheää koulupolkua ja näin ehkäisemään syrjäytymistä, sillä yksi syrjäytymisen syy on tippuminen veneestä opinnoissa.

Yhtenäiskoulujen rakentamisella poistetaan nivelvaiheongelmia. Yksi suuri nivelvaihekuilu tulee pakostakin siihen kohtaan, kun oppilas siirtyy alakoulusta yläkouluun, eli kuudennelta seitsemännelle luokalle. Koulu vaihtuu. Kaikki opettajat vaihtuvat. Opettajien määrä moninkertaistuu ainejakoisessa opetuksessa. Oppilastuntemus opettajilta ja koululta häviää, eli jää vanhaan kouluun. Vanhempien tunteminen katkeaa ja yhteistyö passivoituu juuri sillä hetkellä, kun sitä tarvittaisiin lapsen elämässä yhä enemmän. Suhteiden rakentaminen ja oppilaan tunteminen täytyy aloittaa alusta uudessa ympäristössä juuri kun teini tarvitsisi katkeamatonta tukea ja henkilökohtaisempaa tuntemista. Nivelvaiheongelmia on pyritty jo vuosikaudet poistamaan koulujen välisellä paremmalla yhteistyöllä, mutta sillä ei ole voitu ongelmia poistaa.

Yhtenäiskoulussa näitä haasteita pystytään hoitamaan paljon helpommin. Oppilastuntemus säilyy ja vanhemmat ovat jo ennestään tuttuja, kun koulu ei vaihdu. Opettajat ovat jo nyt suurelta osalta kaksoiskelpoisia, eli he voivat opettaa oppiaineita sekä ylä- että alakoulussa. Miksipä tätä ei hyödynnettäisi?

Totuushan on tällä hetkellä se, ettei Järvenpäässä ole vielä yhtään ainutta aitoa, saman katon alla toimivaa yhtenäiskoulua. Kinnarin koulusta tulee ensimmäinen. Ihanteellistahan olisi, että koko henkilökunta ekaluokkalaisista yhdeksänteen saakka toimisi samassa opettajanhuoneessa ja hallintotilatkin olisi samaa päiväkodista perusopetuksen loppuun saakka. Onneksi päiväkodin ja koulun välistä nivelvaihetta torjutaankin jo esim. siirtämällä eskareita koulujen tiloihin.

Mielestäni on täysin järjen vastaista, että olemme sijoittaneet koko Järvenpään kaupungin teinit hormonimyrskyineen vain kolmeen kouluun. Siksipä rakentaisin Järvenpäähän pikkuhiljaa koulu kerrallaan yhtenäiskoulujen verkon koko kaupunkiin niin, ettei enää jatkossa mistään koulusta syötetä oppilaita toiseen kouluun yläkoulun puolelle. Kouluverkko pitäisi rakentaa 3-4 sarjaisista yhtenäiskouluista, jolloin koulun oppilasmäärä liikkuisi maksimissaan 650 – 900 oppilaassa. Yli tuhannen oppilaan kouluja en tule kannattamaan. Kokonaisuuden hanskassa pitäminen tulee silloin yhä vaikeammaksi.

Toivon, ettei kouluverkon rakentamista nähdä pelkästään talouden näkökulmasta vaan lasten ja nuorten syrjäytymisen vähentämisenä. Toivottavasti päättäjillä on näkökykyä huomata, että pidemmällä aikavälillä juuri sieltä saamme valtavia säästöjä aikaiseksi oikeilla rakentamisen suunnitelmilla. Myös sokea tuijottaminen pelkkiin tämänhetkisiin väestöennusteisiin ei ole realismia. Viime valtuuston keskusteluistakin on oletettavaa, että kasvuprosenttimme tulee olemaan tulevaisuudessakin huima. Miksi emme ennakoisi paremmin jo tulevaa ja katselisi 50 vuotta asioita eteenpäin?

Keski-Uudellamaalla ollaan isojen taloudellisten ratkaisujen edessä tänä syksynä. Koulut ja päiväkodit kaatuvat poliitikkojen syliin sisäilmaongelmissa, joka taas johtuu aikakausien rakennusmääräyksistä, pitkään hoitamattomista rakennuksista ja välillä jopa rakennusvirheistä. Parhaillaan tehdään laskelmia siitä, että miten selvitään ongelmasta kaikkein taloudellisimmin. Pedagoginen näkökulma ja sen kautta ymmärrys lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisystä näyttää jäävän osittain jalkoihin. Haluaisin, että suunnittelussa korostetaan enemmän pedagogista näkökulmaa.

Mielestäni tämä on nyt asia, missä täytyy olla näkökykyä jopa 50 vuotta eteenpäin. Ei ole yhdentekevää, millainen kouluverkko meillä on tulevaisuudessa. Koostuuko se pelkästään yhtenäiskouluista vai syötetäänkö alakouluista edelleen vanhanaikaisesti oppilaita yläkoulun puolelle? Täytyisi muistaa, että oikeanlaisella kouluverkolla on suurta vaikutusta lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn sekä siitä syntyviin huimiin säästöihin.

Olen tätä asiaa tuonut esille Järvenpään kaupunginhallituksessa jo parin vuoden ajan, joten mielipiteeni ei ainakaan siellä ole uusi. Haluaisin herättää näin suuresta asiasta laajempaa keskustelua, koska ainakin Järvenpäässä ratkaisevat kouluverkkopäätökset tehdään jo heti tänä syksynä.

Ensi viikon maanantaina ratkaistaan Vanhankylänniemen ”miljoonasaunan” kohtalo. Valtuutetut ovat totisen paikan edessä päättäessään siitä, että voiko veronmaksajien rahoja tuhlailla ylihinnoiteltuun sauna/kokoustilaan. Äänestänkö kaupunginhallituksen poliittisen eliitin mukana vai ajattelenko omilla aivoilla realistisia kustannuksia? Siinäpä varsin visainen pulma ratkaistavaksi jokaiselle valtuutetulle.

Kun asiaa valmisteltiin syksyllä 2017, hinta oli puolet halvempi, mutta silloinkin minun sietokykyni rajoilla. Jo maalaisjärkikin sanoo, että normaalin omakotitalon hinnalla pitäisi irrota parikin saunaa kokoustiloineen. Kilpailutuksen kautta pilviin noussut hinta on käsittämätön. Miten voi olla mahdollista, että hinta karkasi käsistä? Ainakaan kilpailutus ei ole ollut asiallista. Yksinkertaisesti aikataulutus Hilmassa oli tehty niin, ettei se antanut aitoa kilpailutilannetta tasapuolisesti muille kilpailijoille. Kyseisellä aikataululla ei ollut muilla yrityksillä mahdollista saada sellaisia suunnitelmia aikaiseksi mitä voittajalla oli. Yrittäjiä tulee kohdella kaupungissa tasapuolisesti. Kilpailutuksen tulee olla aitoa eikä yrittäjille saa tulla sellaista tunnetta, että osaa yrittäjistä tuetaan kaupungin rahoilla ja osaa taas ei.

Järvenpään koulut ja päiväkodit kaatuvat toinen toisensa jälkeen syliin sisäilmaongelmien vuoksi. Meillä on valtavat paineet tulevina vuosina selvitä tästä ongelmasta. Lapsille ja nuorille on saatava rakennettua ajanmukaiset, sisäilmaltaan turvalliset ja terveelliset sekä uuden opetussuunnitelman mukaiset avoimet oppimisympäristöt. Siinä meille haastetta. Jo tämänkin vuoksi kaupungin taloutta täytyy hoitaa vastuullisemmin ja tarkemmin.
 
Tarja Edry, Järvenpään kaupunginhallituksen jäsen, Keskusta

Järvenpään päätöksenteossa ja johtamisessa mennään liian usein kohusta/selkkauksesta toiseen. Mistä tämä johtuu? Eivätkö työnkuvat ole kaikille selvät? Onko se oman edun tavoittelua? Vaikuttaako siihen joidenkin poliitikkojen ja virkamiesten liian läheiset välit? Ovatko kaikki keinot, jopa kyseenalaisetkin keinot, käytössä omien päämäärien saavuttamiseksi? Missä näkyy järvenpääläisten etu ja oikeus avoimeen päätöksentekoon?

Virkamiesten tehtävä on valmistella esityksiä päättäjille ja mielellään antaa vaihtoehtoisia esityksiä luottamusmiehille päätettäväksi. He myös valmistelevat päätösten vaikutusten arviointia. Virkamiehet toimeenpanevat tehdyt päätökset. Virkamiehet toimivat virkavastuulla. Se tarkoittaa, että he ottavat valmistelussa huomioon asiaan liittyvät säädökset ja määräykset sekä tekevät esityksensä objektiivisesti.

Virkamiesten tehtäviin ei kuulu ”lähteä sekaantumaan politiikkaan” esimerkiksi puolustelemalla lehtien palstoilla joidenkin poliitikkojen mielipiteitä. Luottamushenkilöiden tulee myös antaa virkamiehille vapaus tehdä omat päätösesityksensä.
Näemme paikallislehdissä Järvenpään korkeimpien virkamiesten kannanottoja valmisteilla olevista asioista. Muiden kuntien virkamiehet eivät tähän lähde. Heidän selvittelyjään valmistelusta ei ole lehdissä näkynyt. Mistähän tämä johtuu? Onkohan Järvenpään poliitikoilla taipumusta ohjailla virkamiehiä liian vahvasti? Poliitikot saisivat pysyä omalla tontillaan. Esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävä on hallintosäännön mukaan ” käydä poliittista keskustelua päätettävistä asioista eri puolueiden kesken”, eikä ohjailla vahvasti päätösten valmistelua jo alusta lähtien.

Politiikan ja virkamiestyön välillä siis puurot ja vellit näyttävät menevän sekaisin. Tämän vuoksiko Järvenpään hallintokulttuuri näyttäytyy liian usein sekavalta, oudolta ja epäoikeudenmukaiselta. Pidän ei- toivottuna, että luottamushenkilöitä uhkaillaan rikosoikeudellisilla seurauksilla ja eri mieltä olleille uhkaillaan/ masinoidaan kosto-toimenpiteitä heidän siviilitehtäviinsä. Se ei ole oikein ja se on heti pysäytettävä. Pysytään omilla tonteillamme sekä virkamiehet että poliitikot, niin asiatkin selkiintyvät. Avoin ja suora päätöksenteko on palautettava Järvenpäähän.

Järvenpääläiset äänestäjät ovat valinneet valtuuston päättämään asioista järvenpääläisten ja Järvenpään yhteisen edun ajamiseen. Siinä riittääkin päättäjille tehtävää! Jos kaupunginhallitus käyttäisi esimerkiksi saman verran energiaa lääkäriin pääsyn nopeuttamiseen kuin se käytti yhden palvelualuejohtajan viran täytön valmisteluun, niin luulisi jo JUST:iin pääsevän lääkärille nopeammin.  Sitä ja monia muita avoimia ja konkreettisia päätöksiä kaupunkilaiset meiltä odottavat.
 
Tarja Edry
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen
 

Järvenpään johtamisessa siirrytään liian usein selkkauksesta toiseen. Mistä tämä kaikki johtuu? Onko se oman edun tavoittelua? Vaikuttaako siihen joidenkin poliitikkojen ja virkamiesten liian läheiset välit? Ovatko kaikki keinot, jopa kyseenalaisetkin keinot, käytössä omien päämäärien saavuttamiseksi? Eivätkö työnkuvat ole kaikille selvät?

Virkamiesten tehtävä on toimeenpanna päätöksiä ja valmistella esityksiä päättäjille, mielellään tietysti antaa myös vaihtoehtoisia esityksiä luottamusmiehille päätettäväksi. He myös valmistelevat päätösten vaikutusten arviointia. Virkamiesten tehtävä ei ole lähteä sekaantumaan politiikkaan, esimerkiksi puolustelemalla lehtien palstoilla aina samojen poliitikkojen mielipiteitä.

Järvenpään korkeimpien virkamiesten kannanottoja näemme lehdistössä, mutta muiden kuntien virkamiehet eivät siihen lähde. Mistähän tämä johtuu? Olisikohan Järvenpään poliitikoilla taipumusta ohjailla virkamiehiä tähän suuntaan liian vahvasti? Poliitikot saisivat pysyä omalla tontillaan. Esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävä on johtaa puhetta ja käydä poliittista keskustelua päätettävistä asioista eri puolueiden kesken, eikä ohjailla vahvasti päätösten valmistelua jo alusta lähtien. Politiikan ja virkamiestyön välillä siis puurot ja vellit menevät sekaisin. Olisikohan niin, että tämän vuoksi Järvenpään hallintokulttuuri näyttäytyy liian usein sekavalta ja epäoikeudenmukaiselta. Pysykäämme omilla tonteillamme, niin asiatkin selkiintyvät.
 
Tarja Edry

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen

Palvelualuejohtajan valinta sain yllättävän käänteen, kun kaupunginhallitukseen tuotiin tällä viikolla yllätyksellisesti tieto elinkeinojohtajan viran lakkauttamisesta. Nyt täytyy kyllä sanoa, että koin myötähäpeää, kun virkamiehet joutuivat esittelemään asiaa kaupunginhallituksen jäsenille tietysti kaupunginhallituksen puheenjohtajan käskystä. Vain muutama viikko on edellisestä valtuustoinfosta, kun siellä kerrottiin, että heti palvelualuejohtajan valinnan jälkeen laitetaan avoimeen hakuun elinkeinojohtajan paikka. Tämä yllättävä käänne tapahtui siksi, että huomattiin Ollin valintaan liittyvät valitusriskit. Riskejä pienennetään lakkauttamalla edellinen virka. Asiaa ajetaan tietyllä tavalla edelleen kuin käärmettä pyssyyn ajattelematta sitä, että julistamalla palvelualuejohtajan paikka avoimeen hakuun mitään polemiikkia ei olisi syntynyt.

Ihmettelen elinkeinojohtajan viran lakkauttamisen ”pakkoa”. Toimenkuviin tehtäviä muutoksia on tehty ja tehdään edelleenkin alvariinsa kaupungissa. Ei sen vuoksi virkaa tarvitse lakkauttaa. Kysymys on enemmänkin mielivallasta, mitä halutaan tehdä ja mitä ei haluta tehdä. Tiistain lehden ulostulolla elinkeinojohtajan viran lakkauttamisella halutaan vaan ohjata ensi maanantain valtuuston äänestystä. Viran lakkauttamispäätöstä ei ole edes tehty ja tästä tehdään jo lehti-ilmoitus, että näin tulee tapahtumaan. Miksi? Kyllä nyt yritetään valtuustoa viedä kuin pässiä narussa. Voin myöntää, että vielä viikko sitten minua ärsytti koko suhmurointi ja pikkupiirin rakentaminen ja siksi kirjoitin kolumnini. Nyt koko farssi saa jo koomisia piirteitä. Tämä on suorastaan naurettavaa pelleilyä. Mielenkiintoiseksi jää ensi maanantaina nähdä, että moniko kulkee narussa.
 
Tarja Edry
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen

Järvenpään kaupunginvaltuusto antaa pian työnäytteen rekrytointitaidoistaan. Toivottavasti maalaisjärki voittaa huomaamaan palvelualuejohtajan valintaan liittyvät junailemiset. Ainakin se on varmaa, että asialla kikkailu ja jopa valtuutettujen pelottelu seuraamuksista ei synnytä luottamusta.

Olen seuraillut 10 vuotta Järvenpään henkilöstöpolitiikkaa läheltä, yleensä kaupunginhallituksen pöydästä. Olen koko sen ajan ihmetellyt poukkoilevaa päätöksentekoa, kummallisia poislähtöjä ja irtisanomisia monissa eri tapauksissa. Henkilöstöä on kohdeltu hyvin erikoisilla ja eriarvoisilla tavoilla.

Muutama vuosi sitten teimme isoa organisaatiouudistusta rakentamalla palvelualueita. Johtamisjärjestelmän hierarkia rakennettiin arvojärjestykseen: kaupunginjohtaja, palvelualuejohtajat, asiakkuusjohtajat, palvelupäälliköt. Asiakkuusjohtajatason esimiehet laitettiin hakemaan omaa työtään uudestaan psykologisten testien kautta, vaikka työnkuva ei siitä ole muuttunut. Näin saatiin yksi alan ammattilainen ulos omasta virastaan pärstäkertoimen perusteella, vaikka hän nautti luottamusta ja arvostusta esimiehenä omassa porukassa. Hänellä oli myös koulutus ja työkokemus kunnossa ja kohdillaan.

Nyt olemme perustaneet uuden palvelualueen kaupunkikehitykseen ja valitsemassa sinne uutta palvelualuejohtajaa. Olemme valitsemassa siis kaupungin toiseksi tärkeimpään virkaan henkilöä. Eiköhän tähän olisi paikallaan hakea koko valtakunnasta korkeinta mahdollista osaamista avoimen haun kautta ja samalla antaa tasapuolisesti mahdollisuus omille osaaville työntekijöille paikan hakemiseen. Hakuprosessi voisi olla samansuuntainen, mitä juuri rakensimme uutta kaupunginjohtajaa valitessamme. Mutta ei. Ihmettelen miksi ei? Olemme valitsemassa henkilöä suoraan ilman alan koulutusta ja ilman psykologisia testejä. Muita ei päästetä paikkaa hakemaan, vaikka pesti on uusi ja muuttuu. Tällä tyylillä mentäessä, miksi emme valinneet sitten omaa talousjohtajaa suoraan kaupunginjohtajaksi?

Missä tässä näkyy johdonmukaisuutta? Missä näkyy henkilöstön tasapuolista kohtelua? Ei missään. Täytyy jatkossa toivoa, että tulevaisuudessa uuden kaupunginjohtajan tulo tuo tullessaan ryhtiä ja johdonmukaisuutta Järvenpään kaupungin henkilöstöpolitiikkaan. Ainut toivo tässä vielä on siinä, että kaupunginvaltuusto huomaa seuraavassa kokouksessaan taustapelaamiset ja äänestää tällaista suhmurointia vastaan.
 
Tarja Edry
Järvenpään Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen
 

Koin tarvetta kirjoittaa Järvenpään kaupunkikehityksen uuden palvelualuejohtajan asiasta, koska Santavuoren soittama muutaman minuutin puhelu minulle kysymyksineen ei ehkä vielä avannut mielipidettäni selkeästi. Mielestäni Järvenpäälle kannattaisi hakea nyt huippuosaamista yhtä hyvällä hakuprosessilla kuin uutta kaupunginjohtajaa haettiin. Olen sitä mieltä, että paikka täytyy ehdottomasti laitetaan avoimeen hakuun. Meidän tulisi etsiä kaupunkiin kyseisen alan koulutuksen omaavaa rautaista ammattilaista, esimerkiksi teknisen kilpailutuksen asiantuntijaa. Päättäjien mielipidettä puntaroidaan nyt siinä, että arvostammeko me koulutuksen merkitystä lainkaan kaupungin korkeimpien virkojen täyttämisessä. Lisäksi puntaroidaan sitä, että annammeko päättäjinä tasapuolisen mahdollisuuden kaikille halukkaille hakijoille. Paikkaanhan voi olla halukkaita ja osaavia tulijoita sekä kaupungin sisältä että ulkopuolelta.

Vain muutama vuosi takaperin testautimme asiakkuusjohtajatason esimiehiä vakavasti psykologisin testein etsien varmuutta alan osaamiselle kykyprofiilien kautta. Mihin on unohtunut nyt ylemmän tason testaamien? Mielestäni Järvenpään kaupungissa ei ole ollut teknisellä puolella Karhun jälkeen riittävää osaamista johtaa koko aluetta ja se on näkynyt monenlaisina kompurointeina jo tarkastuslautakunnankin havaintojen perusteella. Nyt olisi korkea aika hakea rautaista ammattilaista johtamaan korkeasti koulutettuja tekniikan osaajia ja arkkitehteja avoimella hakuprosessilla, johon KAIKKI saavat hakea tasapuolisesti. Tämän lisäksi pitäisin vähintäänkin korrektina sitä, että uusi tuleva kaupunginjohtaja saisi osallistua valintaprosessiin. Haetaanhan tässä hänelle hyvin tärkeää ja läheistä yhteistyökaveria. Asialla ei ole mitään kiirettä. Olemmehan kulkeneet jo useita vuosia ilman kehitysjohtajaa. Mielestäni se, miksi asiaa kiirehditään ja ajetaan kuin käärmettä pyssyn piippuun juuri tässä ajankohdassa, johtuu aivan muista tekijöistä.
 
Tarja Edry
Järvenpään kaupunginhallituksen jäsen, Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja

Miksi asenne ikääntyneitä kohtaan on muuttunut negatiiviseksi? Aiemmin useamman sukupolven perheissä vanhukset olivat arvokkaita tietolähteitä ja hoitivat osansa arjen askareista esimerkiksi lapsenkaitsijoita. Kokemus ja hiljainen tieto siirtyi sukupolvelta toiselle arjen askareissa. Kaupungistuminen ja sukupolvien asuminen kaukana toisistaan, on eriyttänyt ikäihmiset ja heidän lastensa perheet. Arjessa auttaminen on usein mahdotonta.

Lue lisää

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila luovutti viime perjantaina pääministeri Stubbille lapsiasiavaltuutetun vuosikirjan. Kirjassa tarkastellaan Kataisen ja Stubbin hallituksien politiikan seurauksia lasten näkökulmasta. Ei ole yllätys, että analyysi on kriittinen. Kurttilan mukaan “suomalaislasten eriarvoistumisessa on tultu murroskohtaan, jossa pitää toimia ripeästi, jos yhdenvertaisuuden rapautuminen halutaan estää”.

Kokoomusvetoisen hallituksen tekemät kuntien valtionosuuksien peruspalveluihin kohdistuneet leikkaukset ovat vaikeuttaneet kuntien mahdollisuuksia järjestää riittäviä perhepalveluja. Vaikka tietoisuus monien lapsiperheiden ongelmista ja matalankynnyksen palvelujen välttämättömyydestä on lisääntynyt, vain harvat kunnat ovat onnistuneet katkaisemaan negatiivisen kehityksen. Hallituksen kohtuuttomat valtionosuuksien leikkaukset ovat tehneet useimmille kunnille mahdottomaksi kohdistaa riittävästi lisäresursseja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Tämä on johtanut siihen, että perheet eivät ole saaneet ajoissa apua ja lopulta on valitettavan usein jouduttu turvautumaan kalliisiin lastensuojelutoimenpiteisiin.

Stubb myönsi vuosikirjan luovutustilaisuudessa, että kuluneen vaalikauden kipeät talouspäätökset ovat osuneet myös lapsiin. Surullisinta on se, että Stubbin ajattelun mukaan ikäviä leikkauksia on jatkettava. Jos ne lopetettaisiin tähän, kerättäisiin lisää velkaa, mikä olisi Stubbin mielestä lasten näkökulmasta ”karmivaa” (Keskisuomalainen 28.3.15).

Nämä lapset ovat juuri nyt haavoittuvia lapsia. Lapsen aika on nyt. Lapsi ei voi odottaa! Juuri nyt luodaan sitä psyykkistä ja sosiaalista perustaa, jonka varaan he elämänsä rakentavat. Yhteiskunta ei auta avun ja tuen tarpeessa olevia perheitä ja lapsia, se vasta onkin ”karmivaa” politiikkaa.

Jos nyt hylkäämme heidät, sälytämme heille ylimääräisiä ja kohtuuttomia taakkoja ja vaarannamme heidän tulevaisuutensa ja heidän mahdollisuutensa hyödyntää omia lahjojaan. Kun tuemme lapsia juuri nyt kasvamaan ja kehittymään mahdollisimman tasapainoisissa olosuhteissa, kasvaa heistä aikuisia, jotka tulevaisuudessa omalla vuorollaan pystyvät ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntaamme ja palvelemaan yhteistä hyvää.

Stubbin logiikalla toistaisimme vanhoja virheitä. Logiikka on sama kuin Lipposen ja Niinistön hallituksen logiikka. Seuraukset ovat muistissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimus, johon kerättiin kaikista viranomaisten rekistereissä olevista vuonna 1987 syntyneistä suomalaisista ( 60 000 henkilöä ) tehdyt merkinnät, kertoo karua kieltä. Tämä poikkeuksellisen laaja tutkimus piirtää lohduttoman kuvan huono-osaisuuden periytymisestä 90-luvun lamalapsiin. Rekistereihin perustuvasta tutkimuksesta käy ilmi, että joka neljännellä vuonna 1987 syntyneellä on tilillään rikoksia tai rikkomuksia. Joka viidennellä on ollut mielenterveysongelmia. Joka kuudes on vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Onko meillä varaa tällaiseen toistuvasti?

Aalto yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta toi tutkijan kriittisen mielipiteen nykyisen leikkauksiin keskittyvän politiikan järkevyyteen HS:n artikkelissa 22.3.2015. Hän näkee tutkimusten perusteella vain leikkauksiin keskittyvän talouspolitiikan epä-älylliseksi. Sitä edustaa selvimmin nykyisen hallituksen johto, joka neljän vuoden epäonnistumisten jälkeen ehdottaa julkisiin palveluihin mahdollisimman radikaaleja leikkauksia ja mahdollisimman nopeasti.

Terveellä järjellä ajatellen ratkaisevaa on nyt saada mahdollisimman nopeasti aikaan työpaikkoja, jotka myös rahoittavat julkista sektoria. Julkisten menojen sopeutus tuloihin on kyllä myös tarpeellista, mutta se on tehtävä uskottavalla aikataululla kuten Keskustan vaaliliitto ohjelmassaan esittää. Tällä ohjelmalla sekä kannetaan vastuuta julkisesta taloudesta että panostetaan tuloja tuottavaan työllistymiseen. Näin vältetään nopeiden, jyrkkien ja laajojen leikkausten haittavaikutuksia sekä palveluihin että kuluttajien kysyntään, mikä taas ylläpitää kotimarkkinoiden työllisyyttä.

Haaparanta perääkin valtiolta roolia talouden dynaamisuuden lisäämiseksi. Jos koko ajan vain ja ainoastaan supistamme ja näivetämme taloutta, ei lopputulos voi olla hyvä. Vaarana on, että työllisyys heikkenee edelleen, valmistuvat nuoret eivät pääse kiinni työelämään ja opiskelijat voivat vain haaveilla kesätöistä. Toinen äärimmäinen koulukunta julistaa keskittymistä historiasta tuttuun elvyttämiseen valtion velkaa jatkuvasti kasvattamalla ja julkisia investointeja lisäämällä esimerkiksi liikennehankkeisiin Helsingin kallioperään. Valitettavasti avoimien talouksien maailmassa itsensä tukasta nostamisella eli valtion velan kasvattamisella on rajansa.

Samalla on todettava, että oikein kohdennetuilla julkisilla panostuksilla on myös tulevaisuudessa paikkansa sekä palveluiden että kansantalouden elvytysvaikutuksen kannalta. Tästä ovat esimerkkeinä vaikkapa ohjelma homekoulujen korjaamiseksi tai jo olemassa olevien liikenneväylien kunnossapito. Konkreettisen kokemuksen nykyisen hallituksen epäonnistumisesta saa, kun ajaa autonsa kuoppaan keskellä tuttua tietä.

On tietysti sellaisiakin radikaaleja, jotka ovat ehdottaneet ratkaisuksi yhtäkkisiä jyrkkiä palkanalennuksia. Arvostettujen ekonomistienkaan piirissä ei pidetä mahdollisena tällaista kansantalouden käsijarrutusta, joka kertaheitolla leikkaisi kansantalouden kysyntää ja koko taloutta alakierteeseen.

Loppujen lopuksi meidän on yhdessä nähtävä, että pienen maamme talous perustuu lähes puoliksi vientiin. Meidän on saatava aikaan sellaisia hyviä tuotteita kohtuulliseen hintaan, että niitä muut ostavat. Tätä ongelmaa tulevat ratkaisemaan koulun kautta osaaviksi kasvaneet suomalaiset ja meidän kaikkien sellainen maltti, että mitoitamme pitkäjänteisesti tulomme vastaamaan sitä mikä on kansakunnan työllistymisen kannalta mahdollista.

Me emme siis voi valita kahden äärimmäisyyden väliltä vaan tarvitsemme samaan aikaan sekä osaavaa yrittämistä ja työtä että vastuuta toisistamme ja yhteisistä palveluistamme. Nyt päättyvä hallituskausi on myös osoittanut, että tarvitsemme osaavaa hallitusta ja sen johdolle niin laajaa kansalaisten luottamusta, että sillä on valtuudet tehdä päätöksiä. Se antaa myös riittävästi voimaa johtaa maatamme avaamaan uudelle sukupolvelle valoisaa tulevaisuutta. Gallupit lupaavat hyvää. Toivottavasti saadaan aikaan tällainen kansalaisten luottamuksen kokoaminen toteuttamaan tasapainoista politiikkaa. Sen puolesta haluan toimia ja kutsun uusmaalaisia kannattamaan sitä.

Pääministeri Stubb’in Juhana Vartiaiselta ja Anders Borgilta tilaaman taloudellisen selvityksen eräs teesi oli, että Suomeen pitäisi tulla huomattavasti enemmän työperäistä maahanmuuttoa, jota ilman meidän käy huonosti. Varmaan tätäkin tarvitaan jossakin määrin.

Emme saa kuitenkaan unohtaa jo maassa asuvia henkilöitä. Niitä ovat suomalaiset ja maahan jo muuttaneet henkilöt. Pitää muistaa, että aikuisväestöstä noin kolmasosa, eli noin 1,2 miljoonaa henkilöä, on työvoiman ulkopuolella. Näitä ovat esim. työttömät, osa-aikaisesti työtä tekevät, työkyvyttömyyseläkeläiset tai hoito- ja vuorotteluvapaalla olevat sekä sellaiset, jotka tarvitsevat työllistyäkseen tukea ns. osatyökykyiset. Erityisesti yli 55-vuotiaiden on vaikea työllistyä Suomessa uudelleen, mikäli he jostain syystä ovat menettäneet työpaikkansa. Heidän osaamista tulee arvostaa ja kehittää edelleen.

Antamalla mahdollisuuksia heille jotka työtä haluavat, kevennämme yhteiskunnan tukitoimien kustannuksia. Samalla yhteiskunta saa verotuloja ja ennen kaikkea parannamme näiden ihmisten toimeentulon lisäksi heidän elämänlaatua. Tämä edellyttää ehkä muutoksia työyhteisöjen johtamisessa. Myös joustavia työaikajärjestelyjä tulee lisätä. Meillä on vastuu kanssaihmisistämme myös tässä suhteessa.

Maan hallitukset (Katainen ja Stubb pääministereinä) ovat leikanneet koulutuksesta 1700 miljoonaa euroa. Tämän valtavan rahamäärän menettämisen ovat rankimmin kokeneet ammattikorkeakoulut ja ammatillinen koulutus. Se on merkinnyt linjojen ja jopa toimipaikkojen lopettamista sekä oppilaspaikkojen leikkausta.  Meiltä Keski-Uudeltamaalta ammattikorkeakoulutus loppuu, kun Laurea keskittää toimintonsa Vantaalle ja Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsinkiin.

Istuva hallitus yritti vääntää vielä 270 miljoonan euron lisäleikkauksia toisen asteen koulutukseen. Ne oli määrä toteuttaa kahdella tavalla:

1) Toisen asteen (lukion ja ammattioppilaitoksen) opiskelijasta maksetaan valtionosuutta tietyn määräajan ja oppilaskohtaista rahoitusta alennetaan edelleen. Esimerkiksi lukio tulee jatkossa läpäistä kolmessa vuodessa. Jos niin ei käy, maksavat kunnat ylimenevän ajan opinnot kokonaan omalla rahoituksellaan. Säästöksi on arvioitu lähes 190 Me. Tämä olisi tullut sivistyslakivaliokunnan äänestyspäätöksen jälkeen esityksenä nyt istuvalle eduskunnalle.

2) Kaikki oppilaitokset olisivat joutuneet hakemaan toimilupansa uudelleen. Opetus- ja kulttuuriministeriö aikoi lopettaa noin kolmanneksen toimipaikoista. Niille ei olisi myönnetty toimilupaa. Mitkä ja millä kriteereillä olisi lakkautettu, ei selvinnyt perjantaina 6.3 sivistyslakivaliokunnassa. Opposition edustajat pyysivät ministeri Kiurua paikalle selostamaan lakkautusperiaatteita. Hallituspuolueiden edustajat äänestivät esityksen nurin ja opposition edustajat poistuivat kokouksesta. He pitivät valmistelua täysin riittämättömänä. Laskettu säästö olisi ollut yli 80 Me.

Onneksi tänään maanantaina 9.3 lakiesitysten tekoaika loppui. OKM ei siis saanut oikeutta lakkauttaa oppilaitoksia omalla päätöksellään. Näin turvataan tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet niin lukiokoulutuksessa kuin ammatillisissa oppilaitoksissa koko maassa asuinpaikasta riippumatta.

Koulutusta tulee toki kehittää, mutta se ei onnistu ministeriön sanelupäätöksillä. Parhaita kehittäjiä ovat alueillaan koulutuksen ylläpitäjät ja kuntapäättäjät. Heillä on hyvä näkemys alueensa koulutustarpeista.

Perustuslakivaliokunta ilmoitti odotetusti, että Sote-lakiesityksessä on suuria puutteita peruslain kansanvallan toteutumisen kannalta. Kaksi asiaa nousi esiin:

1. päättäjillä ja asukkailla ei ole riittävää mahdollisuutta vaikuttaa Soten päätöksentekoon ja

2. esitetty rahoitusmalli ei kohtele kuntia tasapuolisesti.

Nämä asiat ovat kyllä olleet esillä jo pitkään. Esimerkiksi Keski-Uudenmaan kunnat, jotka olisivat joutuneet maksumiehiksi (useita miljoonia euroja lisää kuluja joka vuosi) ovat lausunnoissaan tyrmänneet kapitaatiomallin maksuperusteena. Hyötyjä olisi Uudellamaalla Helsinki, jonka kulut laskisivat 140 miljoonaa euroa vuodessa. On sanottu, että palvelunsa hyvin järjestäneet kunnat olisivat koko massa maksajia. Siitä ei voi rangaista.

Entä nyt?

Sosiaali- ja terveysvaliokunta aloitti jatkotyön. Riittääkö aika, jos ei vaihtoehtoisia malleja ole jo tehty? Annetaanko eduskunnalle ns. raamilaki eli todetaan, että uudistus tehdään, mutta isot asiat kuten toimintamalli ja rahoitus päätetään erikseen. Vai lähdetäänkö tekemään kuntayhtymämallia tai maakuntahallintomallia, jolloin tulee useampia kuin viisi sotealuetta. Yksi vaihtoehto on toki se, että valtio ottaisi hoitaakseen koko Soten.  Rahoituslaki jäänee kuitenkin joka tapauksessa seuraavalle kaudelle.

Mitä tästä opimme? Mielestäni ainakin sen, että suuret uudistukset tulee alusta pitäen suunnitella parlamentaarisissa elimissä.  Esim. komitea-/ toimikuntamalli on edelleen käyttökelpoinen ratkaisu. Isoissa asioissa kaikki viisaus ei asu vain hallituksessa eikä sanelu auta. Asiat täytyy valmistella siten, että eduskunnan ryhmillä on alusta asti vaikutusmahdollisuuksia. Toivottavasti ei nyt kiireellä tehdä ”sutta ja sekundaa” , jos yhteisiä malleja ei löydy. Silloin on viisainta ottaa asia uudelleen seuraavaan hallitusohjelmaan. Tärkeää on pitää mielessä, että tavoite on asiakasnäkökulmassa. Asiakasta ei enää jatkossa pompotella luukulta toiselle.

Vaikka maailma muuttuu, niin yksi asia pysyy. Suomi ja me suomalaiset pärjäämme vain hyvällä kasvatuksella, laadukkaalla koulutuksella, korkealla osaamisella ja sivistyksellä. Tämä on hyvinvointimme perusta.

Koulutukseen panostamalla ja sitä aktiivisesti kehittämällä voimme rakentaa tulevaisuudessa uutta yritystoimintaa, luoda uusia työpaikkoja ja parantaa taloudellisia mahdollisuuksiamme huolehtia ihan meistä jokaisesta, lapsista ja nuorista, työikäisistä ja ikäihmisistä.

Kuluneella eduskuntakaudella on leikattu koulutuksesta jo 1,7 miljardia euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriön 6,7 miljardin budjetista se on ehdottomasti liikaa. Haluammeko todella rapauttaa oman kivijalkamme? Jatkuvan leikkaamisen sijasta olisi viisasta tehdä korkeasta koulutusosaamisesta vahva vientituote, jolla kasvatamme Suomen taloudellista hyvinvointia.

Toivottavasti emme toista samoja virheitä, mitä teimme 90-luvun laman aikana. Lapsiryhmien suuruus vaikuttaa oleellisesti kasvatuksen ja opetuksen laatuun. Suurien ryhmien myötä koulut ja päiväkodit muuttuvat lasten säilöntäpaikoiksi, joissa ohjaajien energia kuluu pääasiassa turvallisuudesta ja työrauhasta huolehtimiseen. Jälkipyykkiä korjataan pitkään ja kalliisti sosiaalityön ja lastensuojelun kautta.

Mielestäni lapsissa ja nuorissa kasvaa meidän tulevaisuus. Kasvatuksen, koulutuksen, liikunnan ja kulttuurin puolestapuhujana uskon luovuuden voimaan onnistumisen elämysten antajana ja sitä kautta itsetunnon ja -luottamuksen kohottajana. Hyvä koulutus ja työ ovat parasta syrjäytymisen ehkäisyä.

Meidän täytyy järjestää mahdollisuuksia lapsille ja nuorille harrastaa monipuolisesti pienemmillä kustannuksilla. Kaikki eivät halua tähdätä huipulle. Koulutyössä toimintakulttuurin muutos kannattaa aloittaa kuuntelemalla oppilaiden toiveita koulupäivien muuttamiseksi. Ideoita tulee varmasti.

Henkilökuntaa voidaan kouluttaa lisäämään toiminnallista oppimista jokaiseen oppituntiin. Meidän koulussa jätimme kengät ulko-ovelle, että pystyimme laajentamaan luokkatilat käytäville saakka. Tila mahdollistaa paremman liikkumisen ja toiminnallisia opetustuokioita jokaiselle oppitunnille. Koulun välituntiaikataulut kannatta suunnitella uusiksi, että saadaan pitempiä liikuntavälitunteja lapsille.

Perustetaan liikuntavälinelainaamo välitunneille. Sen osti meille koulumme Vanhempainyhdistys ja se pystytettiin talkoilla vanhempien kanssa. Lainaamo toimii “kioskina” erilaisten liikuntavälineiden lainaamiseen. Sitä ylläpitävät oppilaat itse. Välkkärikoulutuksen avulla saimme kouluumme 22 välituntiliikuttajaa. Isommat oppilaat toimivat nyt pienemmille leikittäjinä ja välituntiliikuttajina. Oppilaskunnan hallitus on tehnyt ehdotuksen liikuntasalin käyttövuoroihin välituntien aikana. Pimeänä ja märkänä kautena oppilaiden toiveesta laajensimme liikuntamahdollisuuksia myös sisälle liikuntasaliin ja mahdollistimme myös pöytäpingikseen ja oppilaskunnan hallituksen ostaman ilmakiekon välituntivuoroja. Välituntivalvontaa on laajennettu myös sisätiloihin.

Kehittämishaasteet tulevat enemmän toimintakulttuurin muuttamisesta. Liikunnan lisääminen ei siis ole taloudellinen kysymys. Käsityötunneillakin voi tehdä liikuntavälineitä: puujalkoja, tasapainolautoja, keinukenkiä, keppihevosia, kourupallomailoja jne. Uusiin ja erilaisiin liikuntavälineisiin kannattaa silti hieman satsata rahaa, koska ne kiinnostavat lapsia.

Isompi taloudellinen kysymys on välituntialueiden suuntaaminen lähiliikuntapaikoiksi. Harjulan koulu sai sellaisen omalle pihalleen. Lasten liikkuminen lisääntyi silmissä. Paras viesti korvilleni tuli heti syksyllä koulun keittiöstä. Ruokapalveluvastaavat ihmettelivät, että mitä on tapahtunut, kun lapset syövät huomattavasti enemmän ruokaa kuin viime vuonna. Tämä “positiivinen oravanpyörä” on varmasti tervetullutta kaikkiin kouluihin ja päiväkoteihin.

Järvenpäässä päätetään parhaillaan talouden tasapainottamisohjelmasta. Lasten ja nuorten palvelualueen vuosikulut ovat noin 70 miljoonaa euroa. Säästötavoite on 4,3 miljoonaa euroa. Tavoiteluku on suuri ja se tulee olemaan suuri myös jatkossa. Nyt kuljetaan niillä rajoilla, jossa hälytyskellojen tulisi soida kaikilla.

Lasten ja nuorten palvelualueelta on säästetty jo kaikki mahdollinen menneinä vuosina.  Nykyisestä säästölistasta nousee huoli siitä suunnasta, mihin olemme luisumassa. Nyt ensimmäistä kertaa leikataan sellaisista asioista, jotka heikentävät kauttaaltaan opetuksen ja kasvatuksen laatua. Ryhmäkokoja kasvatetaan, avustavaa henkilöstöä vähennetään, sijaisuuksia hoidetaan sisäisesti ja jakotunteja poistetaan.

Virkamiehet eivät ensimmäisenä tällaisia asioita listoille laita, jos on muutakin leikattavaa. Kaikkien täytyisi ymmärtää se, että tällaisen kehityksen jatkuessa, olemme menossa kohti 90-luvun laman tilaa. Täytyy muistaa miten silloin kävi, kun tehtiin samansuuntaisia säästöpäätöksiä. Niiden seurauksena lapsia ja nuoria tulvi psykologeille ovista ja ikkunoista. Apua ei riittänyt kaikille. Jälkipyykkiä korjattiin pitkään ja kalliisti sosiaalityön ja lastensuojelun kautta.

Toinen tärkeä ja huolehdittava asia on ennaltaehkäisevä perhetyö ja tuki. Järvenpäässä on tehty loistavaa kehitystyötä tällä saralla. On aloitettu esimerkiksi Perhekoulua, Yhdessä eteenpäin -hanketta, perhekeskuksia ja Kota -hanketta. Tämän suuntainen työ vähentää kuluja lastensuojelun puolelta. Matalan kynnyksen vanhemmuuden tukemiseen tulee paremminkin lisätä resurssia. Nyt resursseja ollaan rajoittamassa liikaa.

Uusi opetussuunnitelma näyttää tuovan erittäin hyviä muutoksia tulevaisuuteen. Se kuitenkin vaatii henkilökunnalta erilaista opetus- ja kasvatusotetta kuin ennen. Jos ryhmäkokoja kasvatetaan liikaa, koulut muuttuvat lasten säilöntäpaikoiksi, jossa liikaa energiaa kuluu jo pelkästään oppimisympäristön turvallisena pitämiseen. Opettajien kuorma kasvaa ja riittämättömyyden tunne on aitoa. Uutta opetussuunnitelmaa ei voitaisi tällä tavalla toteuttaa.

Nyt mennään kipurajoilla. Kyse on puhtaasti arvovalinnoista. Itse olisin valmis esimerkiksi lykkäämään joitakin kaupungin rakennusinvestointeja lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja koulutuksen korkean tason varmistamiseksi. Pidetään yhdessä huolta meidän tulevaisuuden toivoista!

Jo vuodesta 1988 lähtien Plussa-ryhmän painopisteet ovat olleet lasten ja nuorten asioissa, sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä avoimuuden lisäämisessä kunnallisessa päätöksenteossa. Nämä asiat ovat nyt entistäkin tärkeämpiä. Tiukka taloustilanne on pakottanut pohtimaan mitä kunnan perustehtäviä tarvitaan, miten palveluita järjestetään ja mistä. voidaan luopua.

Järvenpää Plus linjasi lokakuun talousseminaarissaan, että säästöjä tulee etsiä ensisijaisesti kuntapalveluiden rakenteista ja järjestämistavoista.  Ennen kuin veroja korotetaan, on kaikkia toimintoja tarkasteltava kriittisesti ja arvioitava muutosten vaikutuksia ihmisiin, meihin järvenpääläisiin. Ulkoistamisista päätettäessä tulee olla vahva positiivinen näyttö pitkän ajan taloudellisista vaikutuksista kunnan talouden tilanteeseen.

On olemassa myös sellaisia asioita, joihin panostamalla vähennetään mittavia kuluja tulevaisuudessa. Tällaisia ovat esimerkiksi omaishoitajien oloihin ja kotihoitoon satsaaminen. Säästökohteista muun muassa investointien lykkääminen, edullisemmalla tekeminen ja rakentaminen, painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisyyn sekä konsulttien ja hankkeiden vähentäminen ovat plussalaisten mieleen.

Jos kaupunki joutuu irtisanomaan henkilöstöä, niin henkilöstön vähentäminen tulee aloittaa hallintokoneistosta käsin. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin, siellä missä palvelu annetaan, tarvitaan käsipareja. Henkilöstömitoitukset kentällä ovat olleet tiukat jo pitkään. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa poistaa ihmisiä palvelutasolta, esimerkiksi koulunkäyntiohjaajia, varhaiskasvatuksen avustajia, sairaanhoitajia tai vaikkapa lääkäreitä. Toinen syy hallintohimmelin pienentämispaineeseen on mahdolliset edessä olevat kuntaliitokset. Kuntien yhdistyminen tarkoittaa myös moninkertaisia hallintokoneistoja. Liitoksen myötä astuu voimaan myös viiden vuoden irtisanomissuoja henkilöstölle. Mitä me silloin teemme kaikilla himmeleillä ja hallintokoneistoilla?

Järvenpään organisaatiouudistus on myös paisuttanut hallintohenkilöstön määrää.  Kannattaa vertailla esimerkiksi Keravan ja Järvenpään henkilöstömääriä ja pohtia keinoja keventää hallintoa.  Järvenpää Plussan kanta on selkeä:  Vähennetään papereiden pyörittelyä ja lisätään vanhuksille ja lapsille sitä mitä he tarvitsevat.

Olen aikoinani erikoistumisopinnoissani ja sen jälkeenkin opiskellut liikuntatieteitä Jyväskylän Yliopistossa. Nuorena aloittelevana luokanopettajana sain ensimmäisessä työpaikassani tietysti paljon liikuntatunteja pidettäväkseni. Olen nähnyt siis parikymmentä vuotta lasten liikuntakäyttäytymistä hyvin paljon työni kautta, koska edelleen pidän koulussani liikuntatunteja. Nykyään havahdun siihen, että liian monien lasten kunto on surullisen heikko. Liikunnallinen ponnistelu oppitunneilla on liian monille oppilaille hyvin raskasta, vaikka motivaatiokin olisi kohdallaan.

Liikunnan vaikutuksia ihmiseen on tutkittu hyvin paljon ja kiistatta voidaan todeta, että sen vaikutus ihmisen hyvinvointiin on merkittävä. Liikunnan harrastamisella on suuria kansanterveydellisiä vaikutuksia. Nykysuositusten mukaan lasten ja nuorten tulisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä. Osa lapsista harrastaa jotain liikuntaa esimerkiksi kaksi kertaa viikossa. Se on tietysti hyvä asia. Kuitenkin me aikuiset usein virheellisesti luulemme, että sehän riittää, vaikka näin ei ole. Miksi se ei riitä? Kaikkien tutkimusten mukaan lasten luontainen jokapäiväinen liikkuminen on vähentynyt. Istuminen kuvaruutujen äärellä on tullut kilpailijaksi sille (pelikonsolit, televisio, tietokone, kännykkä). Lastenkin kanssa voisi ajatella hyötyliikunnan mahdollisuuksia. Voisimme aloittaa esimerkiksi sillä, että koulumatkat kuljetaankin kävellen tai pyöräillen autoilun sijasta.

Koulumaailma on sidoksissa tuntikehykseen liikuntatuntien määrän suhteen. Onneksi niiden määrä tulee lisääntymään tulevassa opetussuunnitelmassa. Pelkästään tällä ei kuitenkaan pelasteta lasten liikkumattomuuden ongelmaa. Koulun jokapäiväisessä arjessa tulee kiinnittää enemmän huomiota esim. lasten välituntiliikkumiseen monin eri tavoin. Liikkuva koulu -hankkeesta löytyy hyviä vinkkejä liikunnan lisäämiseksi. Onneksi lähiliikuntapaikkoja rakennetaan valtion avustuksella koulujen pihoille. Ne palvelevat asukkaita monessa tarkoituksessa. Niiden rakentaminen lisää matalan kynnyksen osallistumista liikunnan harrastamiseen. Kaikilla lapsilla ei syystä tai toisesta edes ole mahdollisuutta toimia seuratasolla. Toivottavasti tällainen rakentamisen kehitys jatkuu myös Järvenpäässä.

Asutusalueista yritetään tehdä mahdollisimman houkuttelevia ja virikkeellisiä lasten luontaisen liikunnan lisäämisen kannalta. Ajatus on hyvä kilpailija nykyiselle lasten ja nuorten kuvaruutukulttuurille. Tulee silti mieleen kysymys siitä, että riittääkö pelkkä pihojen rakentelu? Jäävätkö pihat silti autioiksi lapsista? Veikkaan, että jäävät ainakin osittain. Kuvaruutukulttuuri on niin koukuttavaa lapsille ja nuorille, että sen kanssa on vaikea kilpailla. Tähänkin asiaan tarvitaan yhteistyötä vanhempien kanssa. Monesti kotona tarvitaan tiukkaakin rajaamista kuvaruutujen suhteen.

Uusimpien tutkimusten mukaan liikunnan harrastaminen on vahvassa yhteydessä hyvään koulumenestykseen ja se estää lasten ja nuorten syrjäytymistä. Onhan sanomattakin selvää, että hyväkuntoinen lapsi tai nuori jaksaa paremmin tehdä työtään, siis käydä koulua. On siis perusteltua syytä kannustaa lapsia ulos liikkumaan muiden lasten kanssa esimerkiksi koulujen pihoille. Samalla he oppivat myös harjoittamaan peräänkuulutettuja sosiaalisia taitoja keskenään.

Olin kuuntelemassa aivotutkimuksen professori Kiti Mülleriä. Hän puhui unen tarpeesta ja sen tärkeydestä lasten ja nuorten kehityksessä. Tietysti ensisijaisesti uni on aivojen energiataloudelle tärkeää. Aivojenkin täytyy siis levätä. Kiti kuitenkin kehoitti huomioimaan, että unen aikana tapahtuu myös asioiden oppimista, jatkokäsittelyä ja jäsentämistä. Liian pienellä unen määrällä ei siis saavuteta oppimistuloksia kuten normaaleilla yöunilla. Kitin mukaan jatkuvat lyhyet yöunet eli pitkittynyt aivojen rasitustila voi johtaa jopa vakaviin mielenterveydellisiin häiriöihin.

Mistä aivot pitävät? Aivot pitävät raittiista ilmasta ja liikkumisesta. Ne pitävät myös innostuneesta mielestä ja levosta. Aivot pitävät myös haasteista. Aivoja tulisi käyttää monipuolisesti. Kiti kertoi myös, että aivot eivät pidä sohvaperunana olosta. Se laiskistuttaa myös aivotoimintaa.

Seminaarissa oli vieraana kolme kuudesluokkalaista oppilasta kyselemässä Kiti Mülleriltä netin käytön ja pelaamisen vaaroista aivotoiminnalle. Oppilaat kysyivät häneltä runsaasti olennaisia kysymyksiä. Tiivistetysti Kitin mukaan aivojen ylirasitustila haittaa kehittymistä. Aika- ja ikärajoja tulee noudattaa aivojen herkän ylikuormittumisen vuoksi. Nukkuminen ei onnistu heti esim. pelaamisen jälkeen, koska aivot ovat kuormittuneessa tilassa. Kiti vielä huomautti asiasta, jonka hän toivoi kaikkien lasten ja nuorten vanhempien huomaavan: ” Vaikka kaikkia aika- ja ikärajoitteita noudatetaankin kuvaruutujen käytössä sekä vanhemmat ovat saaneet lapset ymmärtämään, etteivät asiat ole esim. peleissä totta, niin aina kannattaa miettiä haluaako lapsensa olevan päivittäin useita tunteja siinä tunnereaktiossa ja tunnetilassa, jota esim. väkivaltapelit tarjoavat. Kuvaruudullahan ollaan tunteella mukana. Sillä on pakostakin vaikutusta lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen.”

Kiti kertoi, että uusimpien tutkimusten mukaan kuvaruuduilla käytetty aika on suoraan verrannollinen koulumenestykseen. Mitä enemmän aikaa vietetään kuvaruuduilla, sitä huonompi on koulumenestys. Tutkimus myös paljastaa, että liikunnan harrastaminen on vahvassa yhteydessä hyvään koulumenestykseen.

Itse ajattelin sitä, että mitkä ovat ne sudenkuopat, jossa saatetaan mennä harhaan? Tietysti silloin kun suositeltuja rajoja ei pidetä säännöllisesti. Toinen asia liittyy teineihin. Myös teinit tarvitsevat 10 h lepoa. Jos kuvaruutuja sijoitetaan lasten ja nuorten omiin huoneisiin, saattaa olla kiusauksena esim. roikkua netissä nukkumisen sijasta. Asiaa on myös hankala valvoa. Tuo negatiivisessa tunnereaktiossa oleminen päivittäin laittoi ainakin minut miettimään sen merkitystä. En oikein miltään suunnalta pysty löytämään, että siitä olisi jotain hyötyä lapsen kasvulle ja kehitykselle. Kokemuksemme mukaan koulussa se näkyy lähinnä keskittymiskyvyttömyytenä, rajuissa leikeissä, lasten mielikuvituksessa ja äidinkielen ainekirjoituksissa. Taas tulemme pakostakin samaan johtopäätökseen rajoista. Niiden asettaminen ja säännönmukainen toteuttaminen on näissä asioissa ratkaisevan tärkeää.

Ensi vuoden budjettia ollaan parhaillaan tekemässä. Pitkän tähtäimen huoli nousee taloudellisuudesta lasten, nuorten ja perheiden palvelujen puolella. Miten päästä eroon kalliista erikoissairaanhoidon huostaanottojen ja syrjäytymisten laskuista?

Yksi suuri kysymys ja huoli nouseekin siitä, että miten saadaan Järvenpäässä toimimaan oikea-aikaiset kuntoutuksen polut niille lapsille, jotka tarvitsevat psykiatrista kuntoutusta. Järvenpää ostaa vuosittain Nekusta 50 000 €:lla psykiatrista palvelua lapsille ja nuorille. Kuntoutuksen todellinen tarve on huomattavasti suurempi. Tällä hetkellä psykiatrisen kuntoutuksen saamiseen on kahden vuoden jono. Psyykkisesti oireilevat lapset joutuvat siis odottamaan kohtuuttoman kauan omaa vuoroaan. On käynyt niinkin, että jonottamisen jälkeen liian huonokuntoiset lapset eivät enää kykene ottamaan terapiaa vastaan, mutta ovat muka “kelpoisia” silti käymään koulua? Lain mukaanhan koulun oppimisympäristön pitäisi olla turvallinen. Voitte kuvitella mitä kaikkea ehtii tänä aikana tapahtua kouluissa ja vapaa-ajalla, ja montako vaara- ja uhkatilannetta pääsee syntymään. Lapsen tilanne heikkenee ja asiat kriisiytyvät. Liian monesti lapsi ehtii käyttäytyä jo itsetuhoisasti. Sitten ihmetellään, että miksi huostaanotot ovat korkeissa lukemissa ja oppilaat syrjäytyvät. Joku voi ajatella, että kärjistän asiaa, mutta valitettavasti tämä on koulun arkipäivää. Olen kokenut sitä jo useita vuosia työssäni rehtorina.

Parhaillaan menossa olevassa ensi vuoden budjetintekovaiheessa päättäjien tulisi ottaa vastuu tästä asiasta. Nyt jos koskaan tulisi satsata varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn. SE EI ONNISTU ILMAN BUDJETOINTIA! Hienoa ja loistavaa moniammatillista työtä on tehty paljon sisäisesti yli toimialojen esim. oppilashuollossa, erityisopetuksessa, Lanupe-suunnittelussa ja monenlaisten hankkeiden kautta. Pelkkä sisäinen kehittäminen ei silti riitä. Jossain tulee myös raja vastaan siinä, että käsiä on liian vähän ottamaan vastaan tätä nykyistä haastetta. Järvenpäässä oppilashuollon tukipalveluissa tehdään töitä reilusti alimitoitetulla henkilökunnalla. Olemme siis kaukana suosituksista. Niiden mukaan esim. koulukuraattoreita tulisi olla 6 suhteessa Järvenpään oppilasmäärään. Tällä hetkellä heitä on 4. Kouluterveydenhoitajissa on neljän vajaus. Heitä tarvittaisiin antamaan sitä “henkistä laastaria” ajoissa. Koululääkäreiden palvelussa on ollut vajausta. Uuden lakiuudistuksen myötä erityisopettajia tarvitaan kaupunkiin useampia lisää. Koulupsykologeja työskentelee kaupungissa vain 3. Suhteessa Järvenpään oppilasmäärään niitä kuuluisi suositusten mukaan olla 6. Varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisyn palvelut eivät pelaa nykyisellä miehityksellä. Puhumattakaan sitten vielä varhaiskasvatuksen koko miehityksestä, kun siellä, jos jossain, pitäisi ennaltaehkäisyn toimia tehokkaasti.

Tavoitteena on lastensuojelun asiakkaiden vähentäminen. Viimeisen tilinpäätöksen jälkeen voimme todeta, että tämän epäkohdan korjaamiseen meillä on varaa, jos vaan halua löytyy. Varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn täytyy löytyä resursseja. Tämä, jos mikä, on nimenomaan taloudellista ajattelua, koska pitkällä aikavälillä kustannussäästöt ovat merkittäviä. Erikoissairaanhoito, huostaanotot, erityisopetus ja perheisiin kohdistuvat muut tukitoimet vähenisivät. Yksi syrjäytynyt oppilas maksaa yhteiskunnalle satojatuhansia euroja. Yksi hoitopäivä Kellokosken sairaalakoulussa maksaa 600 €. Järvenpää 2000 Plus ihmetteleekin: “Milloin Järvenpäässä ymmärretään, että näihin asioihin satsaaminen on säästöä tulevaisuudessa?”

Ylin toimialajohto Järvenpäässä on tehnyt töitä käskytyksen alla ja päässyt mittaviin säästötavoitteisiin. On kuitenkin syytä kysyä tässä vaiheessa, että millä kustannuksella niihin päästiin? Leikattiinko joissakin asioissa turhankin paljon? Valitettavasti Järvenpäässä arvostetaan asioita eniten talousnäkökulmasta. “Kilpajuoksu” sen kautta suosion saamiseen on ilmiselvää.  Aikaisemmin onkin jo tuotu esille monenlaisia asioita, jotka ovat säästöjen vuoksi huonosti. On olemassa yksi alue, joka on hieman unohtunut muiden epäkohtien varjoon. Mielestäni yhdeksi huolenaiheeksi nousee Järvenpäässä myös varhaiskasvatuksen tilanne. Huoli nousee ainakin minun korviini sekä henkilökunnalta että lasten vanhemmilta. Päiväkotien sijaisjärjestelyjen tarkentaminen on tarkoittanut sitä, että sijaisia ei palkata enää niin herkästi. Toimenpide on aiheuttanut sen, että aikuisen läsnäolo lasten kanssa on vähentynyt. Ryhmät voivat olla tilapäisesti hyvinkin suuria yhtä aikuista kohden. Lakia noudatetaan sen rajamailla, koska kokonaisresurssia lasketaan koko päiväkodin lapsimäärän mukaan eikä ryhmäkohtaisesti. Resurssointia lasketaan niinkin tarkasti, että vähennetään henkilökuntaa jo siinä uskossa, että kuitenkin osa lapsista on sairaana tai muuten vaan poissa päivähoidosta. Tämän seurauksena aikuisia siirrellään päivittäin ryhmästä toiseen, jolloin lapsilla pysyvä, tuttu ja turvallinen aikuinen vaihtuu usein. Tämä vaikuttaa jokaisen lapsen turvallisuuden tunteeseen, puhumattakaan erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kärsimyksestä. Heille kaikki muutostekijät aiheuttavat suuria sopeutumisen ongelmia ja luovat turvattomuutta arkipäivään. Aikuisen läsnäoloa vähentää myös se, että avustavan henkilökunnan määrää on selvästi vähennetty. Kysymys kuuluukin, että pidetäänkö Järvenpään päiväkoteja vain lasten “säilytyspaikkoina” mahdollisimman vähäisillä kustannuksilla? Kaupunkistrategiassa lasten ja nuorten palvelut ovat kärkihankkeena. Paperilla tehdään hienoja ja ansiokkaita suunnitelmia sen eteen, mutta käytännössä mennään väärään suuntaan. Lasten ja nuorten hyvinvointi lähtee ehdottomasti siitä, että varhaiskasvatukseen satsataan ja resurssoidaan riittävästi rahaa, että pystytään toteuttamaan käytännössä varhaista puuttumista ja ennaltaehkäisyä. Nykyisellä tyylillä ongelmat kasaantuvat jo ennen kouluuntuloa ja kun tiedetään, ettei Järvenpään kouluissa ole suositusten mukaisia tukipalveluja oppilashuollossa, niin tulokset ovat huolestuttavia. Syrjäytymiset,  huostaanotot ja erikoissairaanhoito tulevat maksamaan kaupungille myöhemmin paljon enemmän. Toivon, että ylimmillä päättäjillä ja virkamiehillä on kanttia korjata nämä epäkohdat. Kaupunkistrategian arvoihin kuuluu vastuullisuus ja oikeudenmukaisuus. Sen mukaan ei voida sallia epäinhimillistä päätöksentekoa. Peräänkuulutan inhimillisyyttä ja arvoja säästöleikkauksiin.