Olen aikoinani erikoistumisopinnoissani ja sen jälkeenkin opiskellut liikuntatieteitä Jyväskylän Yliopistossa. Nuorena aloittelevana luokanopettajana sain ensimmäisessä työpaikassani tietysti paljon liikuntatunteja pidettäväkseni. Olen nähnyt siis parikymmentä vuotta lasten liikuntakäyttäytymistä hyvin paljon työni kautta, koska edelleen pidän koulussani liikuntatunteja. Nykyään havahdun siihen, että liian monien lasten kunto on surullisen heikko. Liikunnallinen ponnistelu oppitunneilla on liian monille oppilaille hyvin raskasta, vaikka motivaatiokin olisi kohdallaan.
Liikunnan vaikutuksia ihmiseen on tutkittu hyvin paljon ja kiistatta voidaan todeta, että sen vaikutus ihmisen hyvinvointiin on merkittävä. Liikunnan harrastamisella on suuria kansanterveydellisiä vaikutuksia. Nykysuositusten mukaan lasten ja nuorten tulisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä. Osa lapsista harrastaa jotain liikuntaa esimerkiksi kaksi kertaa viikossa. Se on tietysti hyvä asia. Kuitenkin me aikuiset usein virheellisesti luulemme, että sehän riittää, vaikka näin ei ole. Miksi se ei riitä? Kaikkien tutkimusten mukaan lasten luontainen jokapäiväinen liikkuminen on vähentynyt. Istuminen kuvaruutujen äärellä on tullut kilpailijaksi sille (pelikonsolit, televisio, tietokone, kännykkä). Lastenkin kanssa voisi ajatella hyötyliikunnan mahdollisuuksia. Voisimme aloittaa esimerkiksi sillä, että koulumatkat kuljetaankin kävellen tai pyöräillen autoilun sijasta.
Koulumaailma on sidoksissa tuntikehykseen liikuntatuntien määrän suhteen. Onneksi niiden määrä tulee lisääntymään tulevassa opetussuunnitelmassa. Pelkästään tällä ei kuitenkaan pelasteta lasten liikkumattomuuden ongelmaa. Koulun jokapäiväisessä arjessa tulee kiinnittää enemmän huomiota esim. lasten välituntiliikkumiseen monin eri tavoin. Liikkuva koulu -hankkeesta löytyy hyviä vinkkejä liikunnan lisäämiseksi. Onneksi lähiliikuntapaikkoja rakennetaan valtion avustuksella koulujen pihoille. Ne palvelevat asukkaita monessa tarkoituksessa. Niiden rakentaminen lisää matalan kynnyksen osallistumista liikunnan harrastamiseen. Kaikilla lapsilla ei syystä tai toisesta edes ole mahdollisuutta toimia seuratasolla. Toivottavasti tällainen rakentamisen kehitys jatkuu myös Järvenpäässä.
Asutusalueista yritetään tehdä mahdollisimman houkuttelevia ja virikkeellisiä lasten luontaisen liikunnan lisäämisen kannalta. Ajatus on hyvä kilpailija nykyiselle lasten ja nuorten kuvaruutukulttuurille. Tulee silti mieleen kysymys siitä, että riittääkö pelkkä pihojen rakentelu? Jäävätkö pihat silti autioiksi lapsista? Veikkaan, että jäävät ainakin osittain. Kuvaruutukulttuuri on niin koukuttavaa lapsille ja nuorille, että sen kanssa on vaikea kilpailla. Tähänkin asiaan tarvitaan yhteistyötä vanhempien kanssa. Monesti kotona tarvitaan tiukkaakin rajaamista kuvaruutujen suhteen.
Uusimpien tutkimusten mukaan liikunnan harrastaminen on vahvassa yhteydessä hyvään koulumenestykseen ja se estää lasten ja nuorten syrjäytymistä. Onhan sanomattakin selvää, että hyväkuntoinen lapsi tai nuori jaksaa paremmin tehdä työtään, siis käydä koulua. On siis perusteltua syytä kannustaa lapsia ulos liikkumaan muiden lasten kanssa esimerkiksi koulujen pihoille. Samalla he oppivat myös harjoittamaan peräänkuulutettuja sosiaalisia taitoja keskenään.